Mumbain iskusta tehty kaksi uutta pidätystä

Mumbain toissa viikon iskuissa on pidätetty kaikkiaan kahdeksan ihmistä. Intian poliisi uskoo kuitenkin, että iskun varsinainen tekijäjoukko on jo poistunut maasta.

Intian poliisi on pidättänyt kaksi veljestä epäiltyinä toissa viikon tuhoisista pommi-iskuista Mumbain kaupungissa. Toisen veljeksistä uskotaan olevan äärimuslimien järjestön johtohahmo, kertovat Intian viestimet.

Heinäkuun 11. päivänä tehdyissä iskuissa sai surmansa 183 ihmistä ja noin 800 haavoittui. Yhteensä seitsemän pommia räjäytettiin 11 minuutin sisällä junissa ruuhka-aikana.

Epäilyt ovat kohdistuneet pääosin islamistitaistelijoihin niin Intiassa kuin ulkomaillakin. Poliisi kuitenkin uskoo varsinaisen tekijäjoukon jo lähteneen maasta.

Kaikkiaan poliisi on pidättänyt kahdeksan ihmistä epäiltyinä iskuista. Satoja ihmisiä on jo kuulusteltu. Kahden pidätetyn veljeksen roolista iskuissa ei ollut täyttä varmuutta, poliisi kertoo uutistoimisto AFP:lle.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat