Mainos

Multimediaviestit kulkivat vilkkaasti juhlapyhinä

Suomalaiset lähettävät joulutervehdykset ja uudenvuoden toivotukset yhä useammin multimediaviestinä tai sosiaalisen median kautta.

Matkapuhelinoperaattorien mukaan älypuhelinten yleistyminen on lisännyt selvästi multimediaviestien määrää.

Myös tavalliset tekstiviestit pitävät edelleen pintansa, mutta niiden suosio juhlapyhinä on hieman hiipunut.

Sonerassa trendi näkyy nyt selvemmin kuin aiempina vuosina, kertoo mobiilipalvelujen viestintäjohtaja Timo Saxén.

– Jouluaattona lähetettiin selvästi vähemmän tekstiviestejä kuin edellisvuonna. Määrä putosi reilusta 10 miljoonasta 8,5 miljoonaan. Myös uudenvuoden aikana viestimäärät ovat hieman pudonneet.

Elisasta ja DNA:sta sen sijaan kerrotaan, että joulupyhien ja uudenvuoden aikana tekstiviestien kokonaismäärä oli hitusen suurempi kuin edellisvuonna.

Viestintäviraston mukaan tekstiviestien määrä on kasvanut Suomessa tasaisesti viime vuosina.

Talouslehti Forbesin suomalaisasiantuntija Tero Kuittisen mukaan ihmiset ovat Euroopassa ja Yhdysvalloissa siirtyneet perinteisistä tekstiviesteistä multimediaviesteihin ja nettipohjaisiin viestintäjärjestelmiin.

(MTV3 - STT - Forbes)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.