Mukeja Muumilaaksosta

Arabian Muumi-mukien tutut hahmot ja herkulliset värit ovat tehneet niistä suosittuja lähes joka kodin keräilykohteita. Tiettyyn pisteeseen saakka kokoelman kartuttaminen on helppoa, mutta todellisten harvinaisuuksien kohdalla metsästys käy haastavammaksi ja hinnat nousevat jopa satoihin euroihin.

Kaikille tuttuja tarinoita

Jokainen muki kertoo Muumilaakson elämästä ja muistuttelee mieleen tuttuja tarinoita: kukapa ei muistaisi hirveää Mörköä, Nuuskamuikkusen paluuta keväisin tai Niiskuneidin rakkautta kaikkea kiiltävää kohtaan. Nyt meneillään oleva buumi alkoi Muumi-mukien uuden tuotannon käynnistämisestä vuonna 1990. Ensimmäisiä Muumi-lastenastioita valmistettiin jo 1950-luvun lopulla.

Uutuuksia säännöllisesti

Nykyiset Muumi-mukit on suunniteltu Tove Janssonin alkuperäispiirrosten mukaan. Niiden värit ja grafiikka ovat taiteilija Tove Slotten käsialaa. Nykyisiä Teema-sarjaan perustuvia mukeja on kertynyt 90-luvun alusta lähtien jo lähes 40 kappaletta. Keräilijöille on jatkuvasti jotain uutta tarjolla, kun sarja kasvaa tasaista tahtia vuosittain.

Perusmallit ovat tarjolla ympäri vuoden. Lisäksi keväisin ja syksyisin lanseerataan erilliset vuodenaikateemaiset keräilymukit, jotka ovat myynnissä vain muutaman kuukauden ajan.

Perusmukit ovat keräilijöille helpoin ja edullisin tapa kartuttaa kokoelmaa – kuten sesonkimallitkin lyhyen myyntikautensa ajan. Heti myyntikauden päätyttyä sesonkimukeista tulee vaikeammin saavutettavia ja niitä löytyy lähinnä kirpputoreilta tai Huuto.netistä.

Halutuinta tavaraa ovat 90-luvun alun mukit ja rajoitettuina sarjoina valmistetut erikoisuudet, kuten Fazerin erikoissarjan muki, jota valmistettiin yhteensä vain 400 kappaletta. Harvinaisuuksiin kuuluu myös vuoden 2005 mustavalkoinen Muumipeikko unelmoi -muki. Muumi-mukeja liikkuu paljon nettihuutokaupassa, ja näiden harvinaisuuksien ilmestyessä myyntiin kamppailu on kovaa ja hinnat nousevat huimiin summiin.

Käyttöön vai koristeeksi?

Muumi-mukit ovat kätevänkokoisia tee- tai kahvimukeja, jotka monella ovat aivan tavallisessa arkikäytössä. Tosimielessä keräilevän kannattaa kuitenkin jättää mukit käyttämättä ja tarrat paikalleen. Siten niiden arvo on vuosienkin päästä korkeimmillaan.

Arkikäytössä Muumi-mukit sopivat keittiön väripilkuiksi ja erityisen hyvin muuten yksiväriseen kattaukseen – silloin niiden pirteät värit ja hauskat kuvat pääsevät parhaiten oikeuksiinsa.

Muumi-sarjaan kuuluvat myös yhteensopivat lautaset mukien pareiksi. Lisäksi saatavilla on muun muassa lusikoita, laseja, kannuja ja lasten settejä, joilla tosikeräilijä laajentaa kokoelmaansa.

Teksti: Riikka Krenn / Mediafocus

Kuvat: Iittala Group

Lue myös:

    Uusimmat