Muistatko vielä? Tältä näytti vuosituhannen lumisin tätä viikkoa vastaava ajankohta Helsingissä

Kuluva marraskuu on pääkaupunkiseudulla näyttäytynyt tummanpuhuvana. Toista oli esimerkiksi 2000-luvun alkupuolella, kun Helsingin Kaisaniemen mittausasemalla lumen maksimisyvyys oli jopa yli 30 senttimetriä. Yleisellä tasolla vuosi 2012 on voinut olla pääkaupunkiseudulla vuosituhannen lumisin, arvioi Ilmastopalvelu.

Pääkaupunkiseudulla jäädään tänä vuonna kauas 2000-luvulla vastaavaan aikaan mitatuista lumiennätyksistä. Sen sijaan tulevana viikonloppuna lunta pitäisi olla luvassa koko maahan.

Ilmastopalvelusta kerrotaan MTV Uutisille, että lumen maksimisyvyyttä tarkasteltaessa lumisin viikko 48 eli tänä vuonna maanantaina 27.11.2017 alkanut viikko on ollut vuonna 2004. Silloin Kaisanimen mittausasemalla mitattiin lumensyvyyttä 32 senttimetriä. 

Toiseksi eniten vastaavana ajankohtana lunta on tupruttanut Helsinkiin vuonna 2012, jolloin lumi peitti maan 28 senttimetrin paksuudelta. 

Vuonna 2008 lunta oli samaisella mittausasemalla 25 senttimetriä, mikä oli kolmanneksi eniten 2000-luvulla.

Kaikki kolme tulosta mitattiin Helsingin Kaisaniemen mittausasemalta. Helsinki-Vantaan lentoaseman mittausasemalla kuluvan vuosituhannen suurimmat lumen maksimisyvyydet on mitattu vuosina 2008 (26cm), 2010 (25cm) ja 2012 (25cm). 

Lumi on siis satanut eri vuosina eri puolille pääkaupunkiseutua. 

Kaksi mittaustapaa kertovat tilanteesta keskimäärin paremmin

Ilmastopalvelusta muistutetaan, että maksimilumensyvyyden mittaus ei ole ainoa tapa tarkastella lumen määrää.

Toinen tapa on tarkastella lunta mediaanitarkastuksella, eli keskiluvun perustella, joka ilmoittaa jakauman tyypillisen arvon. 

Mediaanitarkastelulla vuosi 2004 on jälleen Kaisaniemen mittausasemalla ykkönen (23,5 cm), mutta toisena niin ikään vuosi 2012 (15 cm). Sen sijaan kolmanneksi lumisimman sijan saa vuosi 2010 (14,5 cm).

Helsinki-Vantaan mittausasemalla pääkaupungin keskustan mittausasemalla molemmilla mittaustavoilla ykköseksi noussut vuosi 2004 ei ole ollenkaan kolmen kärjessä. Eniten lunta mediaanimittauksen mukaan on ollut vuonna 2012 (19,5 cm), 2010 (18 cm) ja 2001 (7cm).

– Eli jos nyt joku pitäisi valita, niin ehkä 2012 voisi olla paras kandidaatti pääkaupunkiseudulle noin yleisellä tasolla, Ilmastopalvelun Pauli Jokinen toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat