Muistatko vielä oman edustajasi kannan lisäydinvoimaan - tarkista tästä

Ydinvoimakeskustelu velloi viime vuonna kiivaana sekä eduskunnassa että sen ulkopuolella. Kiistojen ja mielenosoitusten päätteeksi eduskunta päätti heinäkuun alussa myöntää periaateluvat kahdelle uudelle ydinvoimalalle.

Nyt luvat ovat nousseet jälleen keskusteluun Japanin tapahtumien takia. Muun muassa vasemmistoliitto ja vihreät ovat vaatineet, että uusille voimaloille ei myönnetä rakennuslupia.

Heinäkuun päätökset tehtiin kuitenkin selvin luvuin. Teollisuuden Voima sai oman lupansa eduskunnan äänin 120-72 ja Fennovoima äänin 121-71.

Positiivisimmin uusiin lupiin suhtautui kokoomus, jonka edustajista vain yksi, Merikukka Forsius äänesti lupia vastaan. Myös keskustalaiset hyväksyivät luvat selvin luvuin: nelisenkymmentä keskustalaista äänesti molempien lupien puolesta, vastustajia oli kymmenisen hanketta kohti.

SDP:tä, RKP:tä ja kristillisdemokraatteja asia jakoi rajusti kahtia.

Vastustajien rintama pysyi tiukkana vihreissä ja perussuomalaisissa. Vasemmistoliiton rivit rakoilivat hieman: Kari Uotila ja Matti Kangas kannattivat molempia hankkeita muista edustajista poiketen.

MTV3:n ydinvoima-taustasivuilla kerrotaan tarkasti, kuka äänesti lupien puolesta, kuka vastaan. Linkit grafiikoihin löytyvät alta.

Lue myös:

    Uusimmat