Muikku selvittämään rannikkovesiemme tilaa

Muikun merentutkimusmatka ulottuu itäiseltä Suomenlahdelta Ahvenanmaalle. Matkaan kuuluu levätilanteen, ravinnemäärien, rannikon syvänteiden happiolojen ja pohjaeläinyhteisöjen tilan tutkiminen.

Tutkimusalus Muikku aloitti tänään Kotkasta kolmen viikon tutkimusmatkan Suomenlahdelle selvittämään rannikkovesiemme tilaa.

- Matka on perinteinen seurantamatka, jonka aikana tutkitaan, miten meren tila vuosittain vaihtelee, kuvaa matkanjohtaja limnologi Seppo Knuuttila selvityksen tarkoitusta.

Muikun matka ulottuu itäiseltä Suomenlahdelta Ahvenanmaalle saakka. Ohjelmaan kuuluu merialueen ajankohtaisen levätilanteen, ravinnemäärien, rannikon syvänteiden happiolojen ja pohjaeläinyhteisöjen tilan tutkiminen. Muikulla työskentelee 10 tutkijaa, jotka selvittävät meren tilaa yli 60 paikassa.

Tutkimusmatkan toteuttavat yhteistyössä Suomen ympäristökeskus sekä Kaakkois-Suomen ja Uudenmaan alueelliset ympäristökeskukset. Kaakkois-Suomen alueella liikutaan maanantaista keskiviikkoon ja tutkimusasemia on yhteensä 17. Samanaikaisesti Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen oma merivene miehistöineen selvittää alueen merenlahtien tilaa. Näin saadaan hyvä kokonaiskuva veden laadusta Virolahden ja Pyhtään välisellä merialueella.

Rannikkovesiemme tila vain heikentynyt

Suomenlahti on Itämeren rehevöityneimpiä merialueita. Suomen eteläisten rannikkovesien tila heikentyi 1990-luvulla huolimatta siitä, että maalta mereen tuleva kuormitus on selvästi alentunut. Tämä huolestuttava kehitys on jatkunut myös 2000-luvulla. Edellisten kesien tutkimusmatkojen tulosten perusteella syynä on pohjalle vuosikymmenien mittaan kertyneiden ravinnevarojen vapautuminen takaisin veteen eli niin sanottu sisäinen kuormitus. Sen laukaisee eri syistä johtuva syvänteiden huono happitilanne.

Vuoden 2003 todella mittavasta sisäisestä kuormituksesta johtuen Suomenlahdella havaittiin alkuvuodesta pintakerroksessa ennätysmäisiä ravinnepitoisuuksia. Ennuste povasi täksi kesäksi erittäin pahoja leväkukintoja, jos kesästä tulisi lämmin.

Tutkimusalukset Aranda ja Muikku havaitsivatkin edellisellä tutkimusmatkalla heinäkuun lopulla runsaasti sinilevää. Sitä arvioitiin olevan enemmän kuin viime kesänä. Suuria sinilevälauttoja todettiin Porvoon ja Kotkan edustalla alkuviikosta, kun meri oli tyyni. Runsaammin sinilevää oli kuitenkin keskellä Suomenlahtea. Merialueiden levätilanne oli heinäkuun puoliväliin asti normaali viileän alkukesän vuoksi. Lämmin sää on kuitenkin selvästi voimistanut sinilevän kasvua.

Muikun tutkimusmatkan tuloksista kerrotaan 20. elokuuta klo 10 Helsingin Länsisatamassa yhdessä Merentutkimuslaitoksen kanssa tutkimusalus Arandalla pidettävässä tiedotustilaisuudessa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat