Muhoksen perhekotisurman tutkinta poikkeuksellista – moni tekijä aiheuttaa lisätyötä

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Petri Savela kuvailee Muhoksella tapahtuneen perhekotisurman tutkintaa poikkeuselliseksi.

Savelan mukaan tutkintaan on liittynyt paljon sellaisia elementtejä, joita ei tavanomaisessa henkirikoksessa tarvitse ottaa huomioon. Moni elementeistä liittyy siihen, että epäillyt ovat alaikäisiä.

– No ei tämä nyt mikään tavanomainen teko ole. Alaikäisyys aiheuttaa meille huomattavasti lisätoimenpiteitä. Silloin mukana tutkinnassa ovat muun muassa sosiaalipuoli, vanhemmat ja huoltajat. Onhan siinä omia temppuja, mitä alaikäisten epäiltyjen kanssa täytyy tehdä, Savela toteaa.

Alaikäisten tekijöiden lisäksi myös erityisen laaja tekninen tutkinta on työllistänyt poliisia.

– Tekniset tutkinnat ovat olleet varsin mittavat ja sitä tehdään edelleen paikan päällä. Myös epäiltyjen ja todistajien kuulemiset jatkuvat, Savela sanoo.

Teknisen tutkinnan pohjalta poliisi tekee yleensä vielä lisäkuulusteluja. Jo nyt kuultuja on useita.

– En nyt tarkkaa määrää osaa sanoa, mutta olisiko kymmenkunta yhteensä tähän mennessä. Tyypillisesti tässä on lähes kaikki asianomistajia, eli se luku nousee vielä.

Raaka tai suunnitelmallinen teko

Oulun käräjäoikeus vangitsi tiistaina kaksi alaikäistä, vuonna 1998 syntynyttä poikaa todennäköisin syin epäiltyinä murhasta. Poikien epäillään syyllistyneen perhekodin miesohjaajan surmaamiseen lauantaina Muhoksella.

Murhaepäilyihin liittyy usein erityinen raakuus tai teon suunnitelmallisuus.

– Hyvin todennäköisesti nytkin on näin. Mutta tässä on tehty kokonaisuuden harkinta. On mietitty, miksi ei tutkita esimerkiksi tappona, Savela sanoo.

– Jossakin vaiheessa tulemme avaamaan tarkemmin sen, miksi näin on.

Miksi pakenivat Kuopioon?

Poliisin mukaan heillä on tiedossa melko tarkasti se, kuinka verityöhön päättyneen illan tapahtumat ovat edenneet. Savelan mukaan poliisilla on myös selkeä käsitys teon motiivista.

– Näyttää siltä, että tapahtumat ovat alkaneet alkuillasta. Puolenyön jälkeen ne sitten johtivat tällaiseen veritekoon.

Epäillyt pakenivat paikalta perhekodista anastamallaan autolla. Poliisi sai heidät lopulta kiinni Kuopiossa. 

– He ovat kertoneet, että mihin ovat olleet menossa ja minkä vuoksi. Mutta siihenkin pitää palata myöhemmin. Sitä ei tässä vaiheessa voi vielä kertoa, Savela sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat