Muhoksen perhekodeissa on sattunut ennenkin – vuonna 2012 työntekijät hakattiin tuolinjaloilla

Muhoksella perjantain ja lauantain välisenä yönä perhekodissa sattunut ohjaajan kuolemaan johtanut välikohtaus ei ollut paikkakunnan ensimmäinen.

Nimittäin myös vuonna 2012 muhoslaisessa perhekodissa nuoret pojat hyökkäsivät perhekodin työntekijöiden kimppuun väkivaltaisesti.

Tuolloin 14-, 15- ja 16-vuotiaat pojat pahoinpitelivät perhekodin kahta työntekijää metallisilla tuolinjaloilla. Työntekijät tarvitsivat sairaalahoitoa vammoihinsa.

Pahoinpitelyn jälkeen pojat anastivat perhekodin pihalla olleen auton ja pakenivat paikalta.

Pakomatka päättyi Pulkkilassa, jossa anastettu ajoneuvo suistui ulos tieltä. Nuorille ei tullut ulosajossa vammoja, vaan he jatkoivat pakoa jalan. Poliisi sai kaksi nuorempaa poikaa kiinni metsästä lyhyen ajan jälkeen. 16-vuotiaan poliisi tavoitti vasta seuraavana päivänä.

Tutkintavaiheessa poliisi kertoi, että auton anastuksessa käytetyn väkivallan vuoksi tapausta tutkittiin ryöstönä. Lisäksi kuljettaja syyllistyi törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja ajoneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Nyt sattunut tapaus, jossa Metsolan perhekodin ohjaaja löytyi surmattuna, tapahtui perjantain ja lauantain välisenä yönä. Siitä ei ole tietoa, missä perhekodissa vuonna 2012 tapahtunut väkivaltainen välikohtaus sattui.

Lue myös:

    Uusimmat