Muhammed-kuvista jälleen protesteja muslimimaissa

Suurta kohua herättäneen Muhammed-pilapiirroksen julkaiseminen uudestaan tanskalaislehdissä on herättänyt voimakasta paheksuntaa muslimimaissa.

Palestiinalainen Hamas-järjestö vaati tänään kuvan julkaisijoita oikeuden eteen sekä pyytämään anteeksi muslimeilta. Iranin ulkoministeriö oli jo eilen kutsunut Tanskan suurlähettilään kuultavaksi kuvakiistassa.

Kuwaitissa islamistikansanedustajat vaativat Tanskan asettamista boikottiin, mutta aloite kaatui hallituksen vastustukseen. Pakistanin suurimmassa kaupungissa Karachissa silminnäkijät kertoivat väkijoukon polttaneen Tanskan lippuja kaduilla.

17 tanskalaista sanomalehteä julkaisi eilen profeetta Muhammed-pilapiirroksen. Lehtien julkaisema kuva oli yksi pilapiirtäjä Kurt Westergaardin 12 pilakuvan sarjasta, jonka Jyllands-Posten-lehti julkaisi syksyllä 2005. Kuvat herättivät raivoa muslimien keskuudessa.

Tanskalaislehtien päätös julkaista pilakuva oli protesti suunnitelmille surmata Westergaard. Kolme ihmistä pidätettiin toissapäivänä epäiltyinä murhaaikeista murhata.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat