Mubarakin, Arafatin ja Husseinin kokous ei miellytänyt Israelia

Palestiinalaisten, Egyptin ja Jordanian tänään pidetty huippukokous on saanut Israelin takajaloilleen. Israelin mukaan Kairossa pidetty kokous järjestettiin Israelin painostamiseksi eikä kokouksesta ole hyötyä Lähi-idän rauhanprosessille.

Egyptin, Jordanian ja palestiinalaisten johtajat vaativat Israelia luopumaan aikeesta laajentaa Jerusalemin kaupungin rajoja. Presidentti Hosni Mubarak, kuningas Hussein ja palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat esittivät vaatimuksensa yhteisessä lehdistötiedotteessa Kairossa pidetyn huippukokouksen jälkeen. Egyptin presidentti Hosni Mubarak muistutti myös Jerusalemin erityisasemasta, josta on määrä sopia Israelin ja palestiinalaisten välisissä Lähi-idän rauhanneuvotteluissa.

Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun edustajan mukaan kokous on kutsuttu koolle Israelin painostamiseksi. Israel ei kuitenkaan suostu tekemään myönnytyksiä painostuksen alla, David Bar-Illan sanoi tänään. Hänen mukaansa rauhanneuvottelut ovat olleet jäässä palestiinalaisten neuvotteluhaluttomuuden vuoksi. Palestiinalaiset puolestaan pitävät Israelin vuonna 1997 aloittamaa toimintaa rauhanneuvottelujen jatkamisen suurimpana esteenä.

Israelin ja palestiinalaisten rauhanneuvottelut katkesivat viime vuoden maaliskuussa, kun Israel alkoi rakentaa uutta juutalaisaluetta Itä-Jerusalemiin. Äskettäin Israel päätti hyväksyä suunnitelman, jonka mukaan Jerusalemin kunnan rajoja laajennetaan. Kyseinen päätös viilensi osapuolten välejä entisestään. Palestiinalaiset puolestaan eivät ole kitkeneet ääri-islamilaisten harjoittamaa väkivaltaa juuriltaan. Etenkin ääriryhmien tekemät itsemurhaiskut ovat kiristäneet palestiinalaisten ja israelilaisten välejä.


Lue myös:

    Uusimmat