MTV3 New Yorkissa: Kauhunhetkiä Manhattanilla

Hirmumyrsky Sandy on iskenyt Manhattanille. Eteläinen kärki lainehtii vedessä ja kärsii sähkökatkoista. Manhattanilla 250 000 taloutta on ilman sähköä.

Tunneleihin virtaa vettä. Tuuli on pahimmillaan 36 metriä sekunnissa. Vain yksi Lincoln-tunneli on auki – muut sillat ja tunnelit on suljettu.

Myrsky on vaatinut jo kuolonuhreja. Muun muassa 30-vuotias mies on jäänyt kaatuneen puun alle Queensissä.

Pormestari Michael Bloombergin mukaan sähköyhtiö ConEdison kärsii odotettua suuremmista vaikeuksista: jo neljännesmiljoona on ilman sähköä.

Kaikkien aikojen voimakkain myrsky

Sandyn vaarallisuus näkyy ja tuntuu.

– Sandy on nyt virallisesti kaikkien aikojen voimakkain myrsky, joka on rantautunut Yhdysvaltain koilisosaan. Saamme kokea sen hurjan raivon läpi koko ensi yön. Iso kerrostalo, jossa asumme, heiluu 36 metriä sekunnissa puhaltavien tuulenpuuskien voimasta.

Sade piiskaa vaakatasossa. Pahoja tulvia on ympäri kaupunkia ja vesi on edelleen nousussa. Valot välkkyvät, mutta sähköä sentään on vielä. Kuinka kauan, sitä on vaikea arvioida. En ole koskaan ennen kokenut mitään vastaavaa, kommentoi Brooklynissa asuva musiikkikasvattaja ja pianisti Maaret Ollila.

Samoilla linjoilla ovat vuosikymmeniä New Yorkissa asuneet.

– Tämä on ilkeä myrsky, erittäin ilkeä, eräs newyorkilainen kommentoi paikalliselle radiokanavalle.

Lue myös:

    Uusimmat