MTV3:n Lumikero raketti-iskun keskellä: Autot hakevat suojaa siltojen alta

MTV3:n Uutisten kirjeenvaihtaja Kari Lumikero joutui tänään lähelle Hamasin ilmahyökkäystä Israelin puolella.

– Ajoimme taksilla kohti Gazan pohjoispuolella sijaitsevaa Ashkelonia, kun Gazasta ammuttiin ainakin kymmenen rakettia. Suurin osa niistä onnistuttiin ilmeisesti tuhoamaan ilmassa. Israelin torjuntaohjukset ovat nykyään niin tehokkaita, että raketit eivät pääse maahan asti.

– Yksi raketti iski maahan vajaan kilometrin päässä meistä, mutta se ei päätynyt onneksi asutusalueelle, vaan kaupungin ulkopuolelle, Lumikero kuvaa.

Lumikeron mukaan tilanne alueella on hyvin jännittynyt.

– Aina kun näemme raketteja ilmassa ja ilmahälytys käynnistyy, niin kaikki autot pysähtyvät. Useimmiten autot siirtyvät suojaan siltojen alle.

– Kuorma-auton kuski tuossa edessämme meni juuri autonsa alle suojaan odottamaan hälytyksen loppumista.

Lumikeron mukaan tulitus todistaa, että Hamasilla on edelleen kykyä ja halua iskeä rakettejaan.

– Mikään ei ainakaan tällä hetkellä viittaa siihen, että tulitauko onnistuisi, sanoo Lumikero.

Myös Israel on päivän aikana jatkanut ilmaiskujaan Gazaan.

(MTV3)

Katso Kari Lumikeron juttu Israelista (Seitsemän uutiset 18.11.2012)

Lue myös:

    Uusimmat