MTV3:n kysely: Soininvaaran asema horjuu

Kyselyn mukaan kolmannes vihreiden puoluevaltuutetuista haluaisi vaihtaa puheenjohtajaa. Vahvin seuraajaehdokas on Anni Sinnemäki.

Penkin alle menneiden kunnallisvaalien jälkeen puheenjohtaja Osmo Soininvaaran tähti on ollut vihreissä laskussa.

Alkuviikosta Soininvaara ilmoitti miettivänsä, löytyykö hänellä halua jatkaa vihreiden puheenjohtajana. Päätöksensä Soininvaara lupasi kertoa kuukauden sisällä.

MTV3:n uutisten vihreiden puoluevaltuuskunnalle tekemässä kyselyssä kenttäväki vaikuttaa kuitenkin jo hieman tyytymättömältä nykyiseen puheenjohtajaansa.

Soininvaaraa kannattaa uudelle kaudelle tasan puolet. Kolmannes puoluevaltuutetuista olisi valmis laittamaan Soininvaaran jo vaihtoon. Vajaa viidennes kenttäväestä ei halua vielä ottaa kantaa puheenjohtajapeliin.

Vahvimmilla uudeksi puheenjohtajaksi on puolueen nykyinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Anni Sinnemäki.Häntä tukee puolet puheenjohtajavaihdosta haluavista. Hajaääniä saivat myös Heidi Hautala ja Pekka Haavisto.

Sinnemäki ei ole toistaiseksi kieltäytynyt puheenjohtajakisasta. Hän panttaa kuitenkin päätöstään siihen saakka, että istuva puheenjohtaja ilmoittaa jatkohaluistaan.

Vihreiden puheenjohtajasta on äänestetty viimeksi pian kymmenen vuotta sitten.

MTV3:n kyselyyn vastasi 36 vihreiden 37 puoluevaltuutetusta.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 21.01.2005)

Lue myös:

    Uusimmat