MTV3:n kysely: Kolme neljästä häätäisi romanikerjäläiset maasta

Suomalaiset suhtautuvat MTV3:n teettämän kyselyn mukaan romanikerjäläisiin hyvin kriittisesti. Peräti kolme neljästä (75 prosenttia) on sitä mieltä, että Suomeen kerjäämään tulleet romanit pitäisi häätää maasta, vaikka EU:n sisällä saa liikkua vapaasti. Heistä 66 prosenttia ajattelee, että häädettävien pitäisi tehdä matka omalla kustannuksella.

Romanien kotouttamista suomalaiseen yhteiskuntaan kannattaa kyselyssä vain kuusi prosenttia.

Ehkä hieman yllättäen myös nuoret suhtautuvat kysymykseen hyvin kriittisesti. Kyselyyn vastanneista 18-24 -vuotiaista 74 prosenttia on sitä mieltä, että romanit pitäisi häätää Suomesta joko omalla tai Suomen kustannuksella. Kaikista jyrkimmin asiaan suhtautuvat 35-44 -vuotiaat, joista 82 prosenttia ajattelee näin.

Yliopistotutkinnon suorittaneet suhtautuvat romanikerjäläisiin muita suopeammin. Heistä ainoastaan 59 prosenttia ajattelee, että romanit pitäisi häätää Suomesta.

Kolme neljästä purkaisi leirit

Myös suhtautuminen romanien leireihin on kyselyssä jyrkkää. Kolme neljästä (75 prosenttia) on sitä mieltä, että leirit pitäisi purkaa ja uusien pystytys estää. Vajaa viidesosa (18 prosenttia) ajattelee, että romanit voisivat leiriytyä heille osoitetuilla, vedellä ja sähköllä varustetuilla alueilla. Ainoastaan prosentti vastaajista on sitä mieltä, että romanit voisivat jatkossakin asua leireissään valitsemillaan paikoilla.

Helsingin kaupunki on aikonut häätää romanikerjäläiset Kalasataman leiristä jo moneen otteeseen, koska pelastuslaitoksen mukaan alueella sijaitseva sosiaalikeskus Satama tai sen piha eivät sovi asumiseen palovaaran takia. Tällä hetkellä romanit kuitenkin majoittuvat Kalasatamassa.

Tutkimus tehtiin maalis-huhtikuun vaihteessa 30.3.-6.4. ja siihen vastasi 2 406 henkilöä. Tutkimuksen teki MTV3:lle Think If Laboratories Oy. Virhemarginaali on 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Katso Pekko Ylösen juttu (Kymmenen uutiset 10.4.2011)

Lue myös:

    Uusimmat