MTV3:n kysely: Järjestys, terveydenhuolto ja koulutus halutaan turvata

MTV3 Uutisten teettämässä kyselyssä 39 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että paras keino talouden alijäämän hoitamiseen on julkisten menojen leikkaamisen ja veronkorotusten yhdistelmä.

Vastaajista 33 prosenttia ajattelee, että talouden alijäämää pitäisi hoitaa pelkästään julkisia menoja leikkaamalla. Veronkorotukset ainoana keinona kelpaisi 17 prosentille vastaajista.

Leikkauksia suosivien vastaajien suosikkikohteita ovat julkishallinto, vapaa-aika, kulttuuri, uskonto ja puolustus. Esimerkiksi yleisestä julkishallinnosta olisi valmis leikkaamaan 74 prosenttia vastaajista ja puolustusmenoista 41 prosenttia.

Sen sijaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden, terveydenhuollon ja koulutuksen rahoitus haluttaisiin turvata viimeiseen saakka myös tulevaisuudessa. Esimerkiksi terveydenhuoltoon leikkurin kohdistaisi vastaajista vain 3 prosenttia, järjestykseen ja turvallisuuteen vaikuttavilta aloilta 2 prosenttia.

Think If Laboratories Oy:n toteuttamaan tutkimukseen vastasi 10.8.-17.8. välisenä aikana noin 2 200 ihmistä. Virhemarginaali on 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Katso Pekko Ylösen juttu (Kymmenen uutiset 19.8.2011)

Lue myös:

    Uusimmat