MTV3:n kirjeenvaihtaja: USA:n talvimyrsky kylmentää asunnot päiviksi

Yhdysvaltain itärannikkoa riepottelevan Nemo-myrskyn aiheuttamat sähkökatkot ovat toistaiseksi suurin ongelma, kun lumen lisäksi alueilla on reilusti pakkasta, kertoo Washingtonista kirjeenvaihtaja Päivi Sinisalo.

Sähkökatkoksia oli yhdeksän osavaltion alueella, mutta suurimpia ongelmat ovat olleet Massachusettsin osavaltiossa.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että tuhovoiman suhteen talven lumimyrsky on pienempi kuin itärannikkoa lokakuun lopulla runnonut Sandy-myrsky.

– Talvimyrsky on huono uutinen niille alueille muun muassa New Yorkin lähistöllä ja New Jerseyssä, jossa osa asukkaista on vieläkin ilman sähköä Sandyn jäljiltä. He asuvat kerosiinilämmittimien kanssa talojensa raunioissa, ja nyt tulee lisää lunta, joten olot ovat huonot, sanoo Sinisalo.

Useihin osavaltioihin on julistettu hätätila.

– Pahin lumimyräkkä alkaa pikku hiljaa väistyä, mutta se ei tarkoita että tilanne olisi vielä ohi. Myrskytuulten ennakoidaan jatkuvan, ja joissakin osavaltioissa on noin 15 astetta pakkasta. Eli siellä missä sähköt ovat poikki, on kalseat olot usean päivän ajan.

Itärannikon pohjoisissa osavaltioissa vietetään ainakin tätä päivää lähinnä kotioloissa, kun asukkaita on myrskyn takia kehotettu pysymään pois maanteiltä. Muun muassa Massachusettsissa yksityisautoilu on kielletty kokonaan.

Toistaiseksi kahden ihmisen kerrotaan kuolleen kolareissa myrskyalueella.

– Enemmiltä kuolonuhreilta on vältytty, koska myrskyyn osattiin varautua hyvissä ajoin. Yksityisautoilu on joissakin osavaltioissa kokonaan kielletty, jotta tiet pysyvät auki lumiauroja ja hälytysneuvoja varten.

Lumentulo on monin paikoin sankkaa, ja muun muassa Hartfordissa Connecticutissa on maahan satanut jopa 90 senttiä lunta.

Lentokentät avautuvat New Yorkissa

New Yorkin kaupunki selvisi lumimyrskystä hieman ennakoitua helpommalla; siellä satoi lunta noin 30 senttimetriä.

New Yorkin alueen kansainväliset lentokentät ovat päässeet tänään aloittamaan rajoitetun liikenteen.

(MTV3)

Katso Päivi Sinisalon juttu Washingtonista (Seitsemän uutiset 9.2.2013)

Lue myös:

    Uusimmat