MTV3:n kaivoskysely: Ympäristön suojelu ajaa ohi työpaikkojen

Niukka enemmistö MTV3:n kaivoskyselyyn vastanneista ei hyväksy kaivosteollisuuden aiheuttamia ympäristöongelmia, vaikka kaivoksilla on iso työllistävä vaikutus.

Vastaajista 53 prosenttia on sitä mieltä, että ympäristöongelmia ei tule hyväksyä, vaikka se heikentäisi työllistymistä.

Vastaajista 41 prosenttia puolestaan hyväksyy tietyn määrän ympäristöhaittoja, koska kaivostoiminalla on työllistävä vaikutus.

Mielipidettään ympäristövaikusten suhteesta työllisyyteen ei osannut sanoa 6 prosenttia vastaajista.

Keskustelu kaivosteollisuuden hyödyistä ja haitoista leimahti, kun tietoja Sotkamossa sijaitsevan Talvivaaran kaivoksen aiheuttamista ympäristöongelmista alkoi paljastua. Kaivoksen vaikutusalueella on raportoitu muun muassa muutoksia vesistöissä.

Valtioon luottaa yhä harvempi

Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) on ilmoittanut, että Talvivaara-yhtiöllä on vuoden loppuun aikaa korjata päästönsä kohtuulliselle tasolle.

Kyselyyn vastanneista vajaa puolet eli 48 prosenttia pitää tätä riittävänä ohjauksena valtiovallan taholta, kun 44 prosenttia vastanneista kaipaa poliittisilta päättäjiltä asiaan tiukempaa otetta.

Noin 8 prosenttia ei osannut sanoa, riittääkö valtion tähänastinen ohjaus Talvivaaran tapauksessa.

Ei haittaa matkailua

Matkailulle kaivostoiminnalla ei näytä olevan suurta vaikutusta, kun vastaajista 66 prosenttia arvioi, että kaivostoiminta, esimerkiksi Talvivaara, ei vaikuta suuntaan eikä toiseen halukkuuteen matkustaa itäiseen ja pohjoiseen Suomeen.

Kuitenkin neljännes eli 24 prosenttia sanoi, että kaivostoiminta heikenteää hieman tai paljon kiinnostusta matkustaa alueelle.

MTV3:n Think If Laboratoriesilla teettämään kyselyyn vastasi 10. - 16. toukokuuta netissä 2035 henkilöä. Kyselyn virhemarginaali on suurimmillaan 3 prosenttia suuntaansa.

Katso Pauli Poutasen juttu (Seitsemän uutiset 16.5.2012)

Lue myös:

    Uusimmat