MTV3.fi:n lukijat: Lähiliikenteessä vaarallisempaa kuin Afganistanissa

Joukkoliikenteen rauhattomuutta käsitellyt juttu on herättänyt runsaasti keskustelua MTV:n uutisten verkkosivuilla. Eilisessä 45 minuuttia -ohjelmassa kerrottiin levottoman menon lisääntyneen pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä vartijoista ja muista turvatoimista huolimatta.

- Häiriötilanteita on omallekin kohdalle sattunut niin paljon, että ihmettelisi enemmän jos saisi matkustaa tuntien olonsa turvalliseksi. Mitään pahempaa ei ole onneksi itselle tapahtunut, mutta tutuille on. Sitten voi kysyä, että miksi tämä on normaalia ja miksi tällainen tuntuu vain yleistyvän, ihmettelee nimimerkki "Tavallista on".

- Näitä tuntuu riittävän. Minä sain puukosta päähäni kun olin koiran kanssa ulkoilemassa, kertoo eräs lukija.

Keskusteluissa selvimmin esille nousee luonnollisesti humalaisten matkustajien määrä. Nimimerkki "Olisko oikea tapa puhalluttaa" summaa viinalla läträämisen ja bussiajelun:

- Joka bussiin ovenpieleen ristikko jonka läpi ei tule kukaan joka ei puhalla mittariin. Kävelköön joka ei ole selvin päin

Vartijat tulevat lähijuniin pimeän tultua, ja poliisi on Helsingin rautatieasemalla näkyvästi läsnä. Silti lukijat kertovat pelkäävänsä. Varsinkin nuorison meininki on äitynyt monen mielestä holtittomaksi. Syyttävä sormi osoittaa usein kotiin.

- Nykyajan kakaroille annetaan kaikki periksi. Vanhemmat antavat kaljarahaa ja sitten nämä "äidin kullat" voimiensa tunnossa riehuvat julkisissa kulkuneuvoissa ja sotkevat paikkoja. Missä on vanhempien vastuu ja valvonta? Tuppivyötä näille sankareille oli annettu ennen muinoin, sanoo "Talonmies Arska"

- Tällaisia ihmisiä kasvaa pullamössöyhteiskunnassa. Juopot kakarat tekevät mitä mieleen juolahtaa. Kuljetushenkilökunnalla pitäisi olla kaikki voimankäyttöoikeudet. Tarkoitan ihan kaikkea mitä tarvitaan tilanteen haltuunottamiseen ja häirikköjen reipasotteiseen pidättämiseen.

Toki löytyy joukkoliikenteen käyttäjiä, jotka eivät ole kuuna päivänä kohdanneet minkäänlaisia ongelmia, väkivallasta puhumattakaan. Vaikka kuljettajien terveyden puolesta ollaan huolissaan, myös toisenlaisia neuvoja tarjotaan.

- Bussikuskien asenteet ja asiakaspalvelu on monesti sitä luokkaa etten ihmettele. Toissa päivänä bussissa vanhempi naishenkilö tuli kyytiin ja kysyi mihin bussi menee, johon kuski äyski: Mikäs tietotoimisto minä olen. En ihmettele yhtään jos tuolla asenteella saa nyrkistä, kirjoittaa nimimerkki "Niin metsä vastaa..."

- Ajoin joskus city-bussia Hesassa, ei ollut pienintäkään ongelmaa matkustajien kanssa. Oma asenne ratkaisee.

- Puolustapa siinä, kuski, itseäsi niin istut itse pian linnassa.

- Usein yöbussilla matkustaneena ei ole ongelmia ollut. Arkiöisin matkustajiakin on tavattoman vähän, muistuttaa "Jyrki".

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat