Mainos

MTV3 Ateenassa – täysi kaaos, toimittaja kuvasi tulipaloa hotellissa

MTV3:n kirjeenvaihtaja Kari Lumikero on todistanut lähietäisyydeltä illan rajuja mellakoita Ateenassa.

Mellakoitsijat ja poliisi ovat ottaneet rajusti yhteen ympäri kaupunkia. Poliisia on paiskottu polttopulloilla ja kivillä. Useita rakennuksia on syttynyt tuleen kaupungin keskustassa.

Silminnäkijöiden mukaan rähinöitsijät ovat tuikanneet tuleen muun muassa 1800-luvulta peräisin olevan elokuvateatterin sekä kauppoja ja kahviloita. Tulessa on ollut myös Lumikeron hotellin vieressä oleva kerrostalo.

Poliisi on käyttänyt kyynelkaasua ja tainnutuskranaatteja mielenosoitusten hajottamiseen. Kyynelkaasu on kuitenkin ajanut pakosalle myös muita kuin mielenosoittajia, muun muassa toimittajia.

Esimerkiksi Lumikero joutui keskeyttämään aiemmin illalla suoran raporttinsa Seitsemän uutisissa kyynelkaasun takia. Myös ruotsalaistoimittajia on joutunut samaan tilanteeseen.

Vaikka osa mielenosoittajista onkin jo lähtenyt kotiin, arvioi Lumikero että mellakointi saattaa yhä kiihtyä Ateenassa yön aikana.

– Militantimmat ryhmät ovat vielä täällä. Epäilen, että heillä saattaa olla järeämpää aseistusta mukanaan.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.