MTV Uutisten toimittaja Ville Eklundille A-klinikkasäätiön päihdetiedotuspalkinto – kiitosta aihevalintojen tarkkanäköisyydestä

MTV Uutisten toimittaja Ville Eklundille myönnetään päihdetiedotuspalkinto havainnoivasta journalismista päihdekysymyksissä.

Palkinnon jakavan A-klinikkasäätiön mukaan Eklundin aihevalinnat ovat tarkkanäköisiä ja havainnoivia. Toimittaja tuo päihdeaiheet esiin monitahoisina ja inhimillisinä, kuten ne todellisuudessa esiintyvätkin.

Eklundin teksteissä on paneuduttu taustatyöhön, säätiö toteaa. Hän taustoittaa tekstinsä yhteiskunnallisesti taitavasti.

Säätiö kiittelee Eklundin säännöllisestä ja pitkäjänteisestä työstä päihdejournalismista kirjoittamisessa. Eklund käsittelee päihdeaiheita monipuolisesti. Hänen teksteissään tulevat esiin muun muassa päihteiden käytön kehityksen lisäävät terveysriskit sekä päihteiden käyttötapojen eriytyminen. Lisäksi Eklund on kirjoittanut myös esimerkiksi korvaushoidoista, puhtaista käyttövälineistä, muuntohuumeista ja pienten lasten vanhempien juomisesta ja tupakoinnista.

Eklundia kehutaan myös hänen suhtautumisestaan haastateltaviin. Säätiön mukaan Eklund on valmis kuuntelemaan ja keskustelemaan eri alojen asiantuntijoiden kanssa.

Päihdetiedotuspalkinto myönnetään perehtyneestä ja lukijoita puhuttelevasta journalistisesta työstä päihdekysymyksissä. Vuosittain jaettava tiedotuspalkinto myönnetään tänä vuonna 19. kertaa. Palkinto annetaan viestinnän saralla ansioituneelle henkilölle tai taholle.

Lue myös:

    Uusimmat