MTV Uutislive: Skotlannin nuoria kehotettiin puhumaan isovanhemmilleen

Skotlannin itsenäisyysäänestysinnon odotetaan kasvavan ennätyksellisen suureksi, peräti noin 80 prosenttiin. Äänioikeutetuista 97 prosenttia on rekisteröitynyt äänestäjiksi. 

Nyt ensimmäistä kertaa myös 16 ja 17-vuotiaat saavat olla äänestyksessä mukana. Edinburghissä äänestystä seuraava toimittaja Anne Sjöhom kertoi MTV Uutislivessä, että nuorten äänestämisen sallivan lain ajoi läpi Skotlannin kansallispuolue.

– Puolueessa ajateltiin, että nuoret haluavat tulevaisuutta ja itsenäisyyttä. Kuitenkin vielä vuosi sitten mielipidetiedustelujen tulokset viittasivat siihen, että nuoret ovatkin yllättävän konservatiivisia ja koko laki meinasi kääntyä kansallispuolueen omaa tavoitetta vastaan.

Viimeiset mielipidetiedustelut viittaavat kuitenkin siihen, että nuoret olisivat enemmän itsenäisyyden kannalla.

– Itsenäisyyttä ajava ”Yes-ryhmä” kehotti viime sunnuntaina nuoria käymään isovanhempiensa luona ja selittämään näille, miksi Skotlannin tulisi itsenäistyä. Näin siksi, että kaikkein iäkkäimmät äänestävät todennäköisesti kuningaskunnassa pysymisen puolesta, kertoo Sjöholm

Asiat tulevat muuttumaan, päätyi äänestys miten tahansa. Mielipidetiedustelujen tuloksista pelästyneet Britannian kolmen suurimman puolueen johtajat ovat viime aikoina kilvan lupailleet Skotlantiin lisää valtaoikeuksia. Skotlannille on muun muassa luvattu valta päättää omasta terveydenhuollostaan.

– Nyt myös Walesissa on herätty vaatimaan lisää valtaa omiin asioihin, mikäli Skotlannillekin sitä tarjotaan. Lisäksi Englannissa on herännyt keskustelu siitä, pitäisikö heidänkin saada oma alueellinen parlamentti. Eli koko tämä äänestys tulee muuttamaan lopputuloksesta huolimatta saarivaltiota, arvioi Sjöholm.

Vaalipaikat sulkeutuvat puolilta öin Suomen aikaa. 

Lue myös:

    Uusimmat