MTV Uutislive klo 15: Vaelluskalat kärsivät padoista - onko vesien lisärakentamisessa järkeä?

MTV Uutislive paneutuu tänään energiaan, vesirakentamiseen ja paljon tapetilla olleeseen vaelluskalojen tilanteeseen energia-asioita pohdittaessa. 

Eduskunta keskustelee iltapäivällä energiapolitiikasta, kun pääministeri Alexander Stubb (kok.) antaa asiasta pääministerin ilmoituksen. Tuore ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on jo ehtinyt ottaa kantaa vesivoiman lisärakentamisen puolesta. 

Padot ja vesivoimalaitokset kuitenkin estävät kutuvaelluksella olevien kalojen pääsyn jokien lisääntymisalueille.

MTV Uutislivessä klo 15  Anne Sjöholmin vieraaksi saapuu tunnettu vaelluskalojen puolestapuhuja, näyttelijä Jasper Pääkkönen. Hän on ryhtynyt ajamaan Yhdysvaltojen malliin pienten patojen ja voimalaitosten purkamista meikäläisistä jokivesistä.

Suomessa on jäljellä enää kaksi jokea, jossa on luontainen lohikanta. Toinen on Tornionjoki, joka on maailmanlaajuisestikin yksi suurimmista Atlantin lohen nykyisistä kutujoista. Toinen vapaa kutualue on Simojoki.

Suomen rannikkoalueelle laskeviin jokiin on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan 1980-luvulta lähtien rakennettu kolmisenkymmentä kalatietä ja joitakin on myös sisämaan kohteissa. Kalateistä on saatu vaihtelevia kokemuksia, mutta tarkka tutkimus- ja seurantatieto niiden toimivuudesta puuttuu. 

Kuinka pärjäsi Katainen meppitentissä? 

MTV Uutisliven lopuksi otetaan yhteyttä Brysseliin, mistä kirjeenvaihtajamme Helena Petäistö kertoo tuoreet tunnelmat Jyrki Kataisen onnistumisesta europarlamentissa meppien tentissä.  


Lue myös:

    Uusimmat