MTV Uutislive klo 15: Rovio irtisanoo - eikö pelialakaan enää kannata?

Peliyhtiö Rovio on ilmoittanut aloittavansa yt-neuvottelut. Rovio aikoo vähentää Suomesta enintään 130 työntekijää – 16 prosenttia työntekijämäärästään.

Rovion voittokulkua on seurattu monen vuoden ajan, mutta nyt yhtiö kertoo nettisivuillaan, että kasvu on ollut odotettua hitaampaa.  

MTV Uutislivessä klo 15 keskustellaan pelialan tulevaisuudesta ja sen tekijöistä. Onko niin, että yksi brändi ei riitä pitämään yhtiötä pinnalla? Mari Sarolahden vieraana studiossa on Suomen Pelinkehittäjät ry:n asiamies KooPee Hiltunen.

Osallistu keskusteluun alla olevassa kommenttiosiossa, MTV Uutisten Facebook -ryhmässä ja Twitterissä #MTVUutislive.  

Ovatko pelaajat kyllästyneet vihaisiin lintuihin, kun Rovion Angry Birds on menettänyt yli viidenneksen aktiivisista pelaajistaan vajaan kahden vuoden aikana?

Vuoden 2012 tilinpäätöksessään Rovio kertoi, että Angry Birdsiä pelaa joka kuukausi 263 miljoonaa ihmistä. Tällä viikolla medialle lähetetyssä tiedotteessa kerrottiin, että kuukausittaisten aktiivipelaajien määrä on 200 miljoonaa.

Suomalaiset jalkapallofanit innoissaan

MTV Uutislivessä puhutaan tänään myös jalkapallosta. Jalkapallofanit ovat innoissaan, sillä suomalaisseura pelaa ensimmäistä kertaa Euroopan liigan lohkovaiheessa.

HJK saa tänään Helsingissä vastaansa Club Bruggen Belgiasta.  

MTV Uutisliven studiossa kommentoimassa MTV Sport Uutisten jalkapallotuottaja Ville Lepistö.


Lue myös:

    Uusimmat