MTV Uutislive: Ilmastosopu syntyi – näin tuntuu sinun kukkarossasi

EU:ssa syntynyt ilmastosopu oli torjuntavoitto, arvioi Suomen Ilmastopaneelin puheenjohtaja, professori Markku Ollikainen.

Suomalaisen kuluttajan kukkaroa päätös kuitenkin verottaa. Ollikaisen mukaan päätöksen näkyvin vaikutus on sähkölaskussa.

– Päästöoikeuden hinta nousee, tosin ei paljoa. Ja hinnasta merkittävä osa siirtyy sähkön hintaan, Ollikainen toteaa MTV Uutislivessä.

Ollikaisen mukaan hinnan nousu jäänee kuitenkin maltilliseksi.

– Vaikea ennakoida, veikkaukseni on että ei paljoa. Laskujeni mukaan päästöoikeusmarkkina jää ylijäämäiseksi 2030, mikä ennustaa alhaista hintaa.

Kuluttajan kukkaroon päätös vaikuttaa myös kahta muuta kautta.

– Paineita päästöjen vähentämiseen on erityisesti liikenne- ja lämmityssektorilla. Riippuen siitä millaisiin toimenpiteisiin ryhdymme, niin lasku on sitten joko suurempi tai pienempi.

Ollikaisen mukaan kustannukset selviävät vasta, kun asiassa tehdään EU:n sisäinen taakanjako.

– Jos Suomelle tulee suhteinen alhainen osuus taakanjaossa, selviämme paremmin, Jos tulee suuri, niin sen jälkeen tietysti kustannuksetkin ovat isommat.

Lue myös:

    Uusimmat