MTV Uutiset Turkissa: Isisiä vaikea lyödä pelkillä ilmaiskuilla

MTV Uutiset Turkin ja Syyrian rajalla 1:41

MTV Uutisten toimittaja Aino Huilaja on parhaillaan lähellä Turkin ja Syyrian rajaa.

Ääri-islamistinen Isis-järjestö ja kurditaistelijat ovat viime päivinä taistelleet kiivaasti Turkin ja Syyrian rajalla sijaitsevan Kobanen kaupungin hallinnasta. Yhdysvaltain johtaman liittouman tekemistä ilmaiskuista huolimatta Isis on onnistunut etenemään osaan Kobanea.

- Isisiä on vaikea lyödä ainoastaan ilmaiskuilla, koska taistelut ovat yhä enemmän siirtyneet keskelle kaupunkia, pois esikaupunkialueilta. Siellä käydään nyt katusotaa, ja tällaisia taisteluita on vaikea lähteä ilmaiskuilla lopettamaan, Huilaja sanoo.

Turkissa on viime päivinä ollut laajoja protesteja, joissa on vaadittu hallitukselta vahvempia otteita Isisiä vastaan. Huilajan mukaan merkkejä protestien rauhoittumisesta ei ole merkkejä.

- Näitä protesteja on nyt jo useammalla alueella, ja esimerkiksi tässä kaupungissa kuoli eilen neljä ihmistä protesteissa. Vaikka täällä on ollut kuudella alueella ulkonaliikkumiskielto, niin suuressa kuvassa se ei näytä tepsivän, Huilaja kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat