MTV Uutiset matkalla Brysseliin: Ihmiset järkyttyneitä, poliiseja paljon asemilla

MTV Uutisten toimittaja Aino Huilaja kertoo Belgian ja Hollannin rajalta matkanteon olevan hankalaa. Useita junavuoroja ja lentoja on peruttu Brysselin iskujen takia.

Huilaja lähti aamupäivällä Helsingistä kohti Brysseliä ja iltaseitsemältä hän oli päässyt Roosendaalin pikkukaupunkiin Hollannissa. Helsingistä hän pääsi Amsterdamiin lentäen, siitä matka on jatkunut junalla.

– Täällä Roosendaalissa on paljon muitakin lentomatkustajia, jotka eivät ole päässeet lentämään Brysseliin. Amsterdamista tähän asti on ollut monta junanvaihtoa.

Brysselin iskujen jälkeen turvatoimia oli kiristetty myös Amsterdamin kansainvälisellä lentokentällä. Huilajan mukaan Schipholin kentällä oli paljon vahvasti aseistettuja poliiseja. 

– Olen matkan aikana jutellut monen kanssa ja iskut ovat järkyttäneet kaikkia. Tällaista on osattu ennustaa, mutta lentomatkustajia tuntuu järkyttäneen se, että iskut on tehty juuri lentokentällä, missä turvatarkistukset ovat tehokkaat.

Huilaja ei tiedä pääseekö hän Belgiaan päästyään junalla Brysseliin asti, vai pitääkö mahdollisesti matkaa jatkaa esimerkiksi taksilla.

– Sen tiedän että turvatarkastuksia on perillä odotettavissa.

Brysselin lentokenttä heti räjähdysten jälkeen 1:19



Lue myös:

    Uusimmat