Mainos

MTV Uutiset Kiovassa: Mielenosoittajan hautajaisissa valtavasti ihmisiä

12:03

MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Petri Saraste seurasi tänään levottomuuksissa kuolleen nuoren mielenosoittajan hautajaisia.

–Pyhän Mikaelin kirkko, jossa seremonia pidetään, oli sisältä aivan täynnä ja ulkopuolella oli valtavasti ihmisiä, oppositiojohtaja Vitali Klitschkon lähettyvillä tilaisuutta seurannut Saraste kommentoi.

–Tilaisuus oli todella koskettava ja mieleenpainuva.

 Vainajan siunaustilaisuudessa oli perheen ja läheisten lisäksi lukuisia maastopukuihin ja maskeihin pukeutuneita mielenosoittajia.

–Se näytti enemmän IRA-kulkueelta kuin ukrainalaisten mielenosoittajien kokoontumiselta, Saraste kuvaa.

Mielenosoittajan arkku on tarkoitus kantaa kaupungin keskusaukiolle laajemman yleisön nähtäväksi.

Mellakat kovenevat

Sarasteen mukaan viikonlopun tapahtumat kertovat, että otteet mielenosoittajien ja poliisin välillä luultavasti kovenevat.

–Viime yönä poliisit häädettiin asemapaikastaan. Mielenosoittajat tunkeutuivat sinne ja löysivät muun muassa kovia ammuksia.

–Tuontyyppiset tapahtumat kertovat, että tässä ollaan valmistautumassa kiviä, vesitykkejä ja kyynelkaasua kovempiin iskuihin.

  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.