MTV tarkisti: Mitä keskustan Sipilä ja Laaninen todella sanoivat maakuntaverosta?

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kiisti yllättäen eilen MTV:n Pääministeritentissä täysin keskustan ehdottaneen maakunnille verotusoikeutta. Sipilän mukaan verotusoikeus ei ollut edes vaihtoehtojen joukossa.

Ennen eilistä MTV:n vaalitenttiä maakuntaverosta oli keskusteltu julkisuudessa jo muutaman päivän ajan sen jälkeen, kun Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalainen uutisoi sunnuntaiaamuna keskustan puoluesihteerin Timo Laanisen ehdotuksesta.

– Me emme ole esittäneet maakuntaveroa eikä myöskään puoluesihteeri Laaninen. Kävin tämän keskustelunauhan läpi, ja siellä ei ole sellaista esitystä, mutta maakuntamallia kyllä esitämme. Keskustellaan maakuntamallista, sanoi Sipilä MTV:n pääministeritentissä eilen keskiviikkona.

Toinen tentin juontajista, MTV:n politiikan ja talouden toimituksen päällikkö Timo Haapala, ei tyytynyt Sipilän selitykseen.

– Kyllä siinä käytiin läpi, että yhtenä vaihtoehtona on antaa maakuntahallinnolle verotusoikeus, sanoi Haapala.

– Ei ollut, vastasi Sipilä.

Näin Sipilä kommentoi asiaa pääministeritentissä 15.4.:


Miten todella oli?

Kolme päivää aiemmin Väli-Suomen median Sunnuntaisuomalainen kertoi, että keskustapuolue esittää laajaa maakuntauudistusta, jos puolue pääsee vaalien jälkeen johtamaan hallitusneuvotteluita. Lehden mukaan puoluesihteeri Timo Laaninen kertoo, että keskustan tavoitteena on maakunnallinen itsehallinto, jossa maakunnilla olisi verotusoikeus ja erillisillä vaaleilla valittavat valtuustot. Malli olisi Ruotsin maakäräjien kaltainen. Lehti muistuttaa, että vahvat maakunnat on keskustan pitkäaikainen unelma.

MTV Uutiset kysyi Laaniselta tämän tekemästä ehdotuksesta myöhemmin sunnuntaina.

– Ehdotukseni perustui niihin vaihtoehtoihin, mitä eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi tämän sote-uudistuksen eteenpäin viemiselle, ja keskustalle käy molemmat mallit. Perustuslakivaliokunnan tärkein viesti oli, että tämä sote-uudistus vaatii laajempaa kuin yhden kunnan hartioita eli se on toteutettava kuntien yhteistyöllä ja siinä on kaksi mahdollisuutta: Joko tämä viimeksi esillä ollut pakkokuntayhtymä tai sitten saman tien rakennetaan tämmönen maakunnallinen päätöksentekoelin, jolla on vaaleilla valittu valtuusto, mahdollisesti verotusoikeus, Laaninen sanoi.

Toimittaja kysyi Laaniselta, tuleeko keskusta ajamaan maakuntaveromallia hallitusneuvotteluissa.

– Kuten sanoin molemmat vaihtoehdot käy. Perustuslakivaliokuntahan itse asiassa pani tämän maakuntamallin edelle, kun se totesi että tämä pakkokuntayhtymä ei ole mahdoton, mutta tästä maakuntamallista se totesi, että se on mahdollinen. Eli perustuslakivaliokunnankin tulkinnan mukaan tällainen maakunnallinen päätöksentekoelin, jolla olisi vaaleilla valittava valtuusto ja mahdollisesti verotusoikeus, olisi kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien ja palvelujen järjestämisen kannalta ehkä parempi vaihtoehto. Mutta kuten sanottu keskustalle sopivat molemmat vaihtoehdot, vastasi  Laaninen.

Seuraavan päivän iltana, maanantain MTV:n Kaksintaistelu-vaalitentissä keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kommentoi maakuntaveroehdotusta.

– Tämähän lähti tästä soten jatkosta. Meille siinä on kaksi vaihtoehtoa; edetä nyt näiden 19 alueen mallilla, mutta niin kuin perustuslakivaliokunta totesi, niin yksi vaihtoehto myöskin tälle sotelle on se, että tämmöinen alueellinen itsehallinto hoitaa sen homman, joka käytännössä on maakuntamalli. Ehkä tärkeintä siinä on se, että siinä on kuntavaalien yhteydessä maakuntavaali, ja sillä tavalla se demokratiaulottuvuus saadaan siihen mukaan. Rahoitus siihen voidaan toki kerätä muullakin tavalla kuin verottamalla, mutta jos siihen tulisi verotus niin kuin Ruotsissakin on, niin ei missään tapauksessa veroaste saa nousta, se on päivänselvä asia, sanoi Sipilä maanantaina MTV:n Kaksintaistelussa.

Sipilältä tivattiin useaan kertaan, että jos keskusta saa hallituksessa läpi uuden maakuntaveron, mistä verosta tehtäisiin vähennykset. Sipilä vastaili seuraavasti.

– Se pitää sitten sopia, ei se ole kovin olennainen seikka tässä.

– Emme todellakaan ole miettineet tällä tasolla tätä asiaa.

– Sitä ei kuule tavallinen kuluttaja ja veronmaksaja niin kuin minä huomaa edes, että siellä on Yle-veron vieressä yksi rivi lisää. Kyllä se pystytään tekemään ilman muuta tämä verotuskin sinne, mutta se ei suinkaan ole se päätavoitteemme tässä. Ilman muuta tämä sote edellä pitää mennä, ja se pitää ensin ratkaista se sote, sanoi Sipilä maanantaina.

Näin aiheesta keskusteltiin Sipilän ja Stubbin kaksintaistelussa 13.4.:



Lue myös:

    Uusimmat