MTV seurasi surullisesti päättynyttä suuretsintää Oulussa – uran mieleenpainuvin tehtävä tuo konkarietsijä-Esalle voimia: "Kolmen päivän jälkeen löydettiin pappa"

Vapaaehtoisen etsijän paras palkinto on etsittävän löytyminen – MTV lähti konkarietsijän matkaan 2:26
Vapaaehtoisen etsijän paras palkinto on etsittävän löytyminen – MTV lähti konkarietsijän matkaan

Suomessa on tuhansia vapaaehtoisia auttajia, kun kadonneen löytämiseksi tarvitaan apua. MTV Uutiset kurkkasi etsintöjen ytimeen torstai-iltana. 

Käynnissä on etsintä lähes kolme viikkoa sitten kadonneen 18-vuotiaan Juho-Pekka Uusitalon löytämiseksi. Ihmiset käyvät läpi aluetta ja jälkiä, jotta erikoiseen katoamiseen saataisiin lisätietoja.

Torstai-iltainen Vapepan etsintä ei tuota tulosta suuntaan jos toiseen, mutta illalla poliisi julkaisee suru-uutisen: Nuori mies on löydetty maastosta kuolleena yleisövihjeiden perusteella. 

MTV Uutiset seurasi Oulun Kaijonharjussa järjestettyjä etsintöjä vain muutamia tunteja aiemmin ennen poliisin julkaisemaa tietoa. Tuolloin 25 ihmistä ja kuusi etsintäkoiraa tekivät vapaaehtoisesti töitä, jotta katoamismysteeriin voitaisiin saada jonkinlainen selvyys. 

Vapaaehtoisen pelastuspalvelu Vapepan etsijöitä yhdistää yksi asia, auttamishalu, kertoo Oulun piirin Punaisen Ristin valmiuspäällikkö Päivi Jurvakainen

– Pitkään kadoksissa olleen henkilön omaisten hätä on suuri, joten ymmärrettävästi tieto siitä, että ollaan mukana etsinnöissä ja tehdään työtä kadonneen etsimiseksi ja auttamiseksi, on omaisille rauhoittavaa, Jurvakainen toteaa. 

– Kadonneen henkilön löytäminen joko elossa tai menehtyneenä on aina palkinto etsijöille. Omaisten kannalta menehtyneen henkilön löytäminen on keskeistä surutyön aloittamiselle. 

Tuhat hälytysryhmää 

Uusi ryhmä lähtee kohti maastoa, kun toinen ryhmä saapuu hetkeksi lepäämään etsintäreissulta Oulun Kaijonharjussa Auranmajalla.

Vapepa toimii vapaaehtoisten etsijöiden voimilla, jotka muodostavat niin sanottuja hälytysryhmiä. Hälytysryhmien osaaminen vaihtelee: Osa ryhmistä keskittyy etsintään, toiset vahingontorjuntaan tai esimerkiksi meripelastukseen.

Toiset hälytysryhmät pitävät sisällään henkisen tuen koulutuksen saaneita vapaaehtoisia, jotka ovat esimerkiksi omaisten tukena henkisesti raskaassa tilanteessa. 

Jurvakaisen mukaan valtakunnallisesti hälytysryhmiä on yhteensä yli tuhat. Täten Suomesta löytyy yli 10 000 vapaaehtoista auttamaan, kun jotain yllättävää tai äkillistä tapahtuu. Kun ihminen taistelee elämästään eksyneenä metsään tai kun elämän liekki on jo sammunut, mutta omaiset taistelevat toivon ja epätoivon rajamailla.

Vapepa tulee apuun myös muunlaisissa tilanteissa kuin etsinnöissä, apua annetaan esimerkiksi kotinsa tulipalon menettäneille tai muihin yhteiskunnan tai yksilön kriisitilanteisiin. 

”Mielenliikutusta” 

Torstaista etsintää johtaa konkarietsijä Esa Erkkilä. Miehen oman arvion mukaan hän on kolmen vuosikymmenen aikana osallistunut kymmeniin, jopa satoihin etsintöihin.

Erkkilä kertoo, että Vapepaa tarvitaan, koska viranomaisten omat voimavarat eivät riitä massiivisten etsintöjen toteuttamiseen. Hän pitää toimintaa tärkeänä. 

– Saadaan omaisille rauha ja saadaan tilanteeseen ratkaisu. Ratkaisemattomat tilanteet ovat kaikkein painostavampia omaisille ja kaikille, Erkkilä toteaa. 

Keltaisiin huomioliiveihin sonnustautunut etsinnän johtaja antaa ohjeita etsijöille, mutta huomioi välillä etsintään osallistuvia koiria pienillä rapsutuksilla. Koirat hyppivät innosta ja ilosta, mutta etsijät voivat joutui henkisesti hyvin raskaisiin tilanteisiin. 

– Se on aina vaikea etsintä silloin, kun henkilö löytyy menehtyneenä, Erkkilä sanoo. 

Lukuisiin etsintäoperaatioihin osallistunut Erkkilä kertoo, ettei nuoren ihmisen etsintä ole hänelle henkilökohtaisesti henkisesti raskas tilanne, mutta kertoo mielen liikuttuvan. 

– Moni voi ottaa ne raskaasti, mutta kun nuori henkilö on kateissa, se aiheuttaa aina pientä mielenliikutusta itse kullekin. 

Erkkilän mieleenpainuvin etsintä juontaa juurensa muutaman vuoden takaiseen pitkäkestoiseen etsintäoperaatioon. 

– Kolmen päivän etsinnän jälkeen löydettiin pappa jalattomana metsästä ja hengissä. Tuli hirveän hyvä tunne siitä, että onnistuttiin, Erkkilä hymähtää. 

Vapaaehtoisia kaivataan lisää 

Päivi Jurvakainen kertoo, että Vapepa etsii jatkuvasti uusia vapaaehtoisia ympäri Suomen, jotta erilaisiin auttamistarpeisiin voidaan reagoida nopeasti. 

– Se on ihan olennaista, että meillä on vapaaehtoisjoukot, jotka tuntevat paikalliset alueet ja ihmiset. Vaikkapa poliisille olemme ihan ehdoton lisä apujoukko, jonka kautta saadaan väkeä kasaan etsintöihin, hän sanoo.

– Esimerkiksi metsästäjät tuntevat tosi hyvin maastot, joten heidän paikallistuntemus on arvokasta tietotaitoa, mutta kaikenlaisia etsijöitä kuten koirakkoja ja sukeltajia tarvitaan. 

Vapepan vapaaehtoisena voi hyödyntää osaamista, joka on hankittua joko harrastuksen tai oman työn kautta. Auttamistehtävät ovat laajat, joten monitaitoista väkeä tarvitaan. Jurvakainen vinkkaa, että helpoiten toimintaan pääsee mukaan osallistumalla Vapepan peruskurssille. 

Koronavirus ei ole pysäyttänyt auttamisorganisaatiota, vaan viranomaisten avunpyyntöihin on pystytty vastaamaan huomioiden erilaiset varotoimet. 

– Meidän toimintamme on vain muuttanut muotoaan. Toisaalta yhteiskunta on rauhoittunut. Se on saattanut heijastua kentälle tarvittavassa avun määrässä. 

“Ei jää ainakaan jossittelun varaan” 

Etsintöihin osallistuva oululainen Minna Koskela kertoo olleensa mukana Vapepan toiminnassa kaksi vuotta. Hän osallistuu etsintään koiransa kanssa. Nuoren ihmisen etsinnät tuottavat etsijälle toivoa ja huolta. 

– Toivo siitä, että poika löytyy ja huoli pojan terveydestä, huoli omaisten voinnista. Toivon, että saadaan etsinnät päätökseen ja alkaa löytyä vastauksia, Koskela kiteyttää. 

Häntä motivoi toiminnassa tieto siitä, että on itse antanut kaikkensa. Koskela kuvailee torstaista etsintää kaikkein mieleenpainuvammiksi. 

– Olen tehnyt kaikkeni ja osallistunut etsintään, jossittelun varaan ei ainakaan sitten jää. 

Oulun palveluskoirayhdistyksen pelastuskoiraryhmän johtajaksi esittäytyvä etsijä kertoo parhaan hetkensä etsintäurallaan. 

– Parhaimpia hetkiähän ovat ne, kun olet pakannut repun ja jalka on jo oven raossa ja (tulee tieto), että etsittävä on löytynyt, kiitos osallistumisestasi, nainen päättää. 

Jutun teksti ja kuvat: Carlos Sunila ja Viivi Mahlakaarto

Lue myös:

    Uusimmat