Skandaalinkäryinen jäähy maksoi kovaa hintaa Nuorille Leijonille, pronssipeli kutsuu – näin MM-puolivälierätaisto Yhdysvaltoja vastaan eteni

Suomi hävisi jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisojen välieräottelun Yhdysvalloille 2–3.

Suomi eli Nuorten Leijonien joukkue tuli terävästi otteluun. Tai tarkemmin: se käytti avauserän paikkansa tehokkaasti hyväkseen.

Valkopaitojen ensimmäinen maali syntyi ajassa 1.51, kun Tommi Männistö riisti ja Oiva Keskinen siivosi kiekon nuottaan.

Lisää tuli ajassa 12.45. Arttu Kärki heitti kiekon maalille ja pikkumusta pomppasi Rasmus Kumpulaisen kautta sisään.

Suomi suli rumalla tavalla toisessa erässä, kun valkopaidat jäätyivät aivan paikoilleen. Jenkkien kavennus syntyi ajassa 32.10, kun Jimmy Snuggerud painoi jäätävän kudin verkon perukoille.

Peli oli tasan ajassa 36.16. Kiekko pelattiin takatolpalle, mistä Will Smith puttasi jenkkien illan toisen osuman.

Suomi pystyi hieman petraamaan kolmannessa erässä. Kasper Kulonummelle tuomittu skandaalinkäryinen jäähy maksoi kovaa hintaa, kun Yhdysvaltojen ylivoima jauhoi taas tuhoisalla tavalla. Tällä kertaa Cutter Gauthier painoi upean laukauksen Suomen maalin yläkulmaan.

Suomi sai vielä ylivoiman kolmannen erän loppuun, mutta laatu oli kadoksissa. Yhdysvallat selvitti Suomen yritykset ja otti 3–2-voiton.

USA kohtaa perjantain finaalissa turnauksen isäntämaan Ruotsin. Suomi pelaa pronsseista kello 16 alkavassa ottelussa Tshekkiä vastaan.

Lopputulos, jääkiekon U20 MM-kisat, välierät, Yhdysvallat–Suomi 3–2 (0–2, 2–0, 1–0):

3. erä:

Kello 23.14: Nuorten Leijonien päävalmentaja Lauri Mikkola hiljentyi pitkäksi aikaa TV5:n haastattelussa, kun häneltä kysyttiin ruotsalaistuomareiden kolmannen erän hyvin kyseenalaisesta jäähystä.

"Vähän jäi fiilis, että aika kevyesti tuli se jäähy", Mikkola myönsi.

60.00: Summeri soi. Yhdysvallat finaaliin 3–2-voitolla. Suomi kohtaa pronssiottelussa Tshekin.

60. min: Suomelle tonttia jenkkien maalilla, kun Arttu Kärki ampuu. Jani Nyman ei saa siivottua irtokiekkoa sisään. 13 sekuntia jäljellä.

59. min: Surkeita syöttöjä Suomen ylivoimalla. Kokko pois maalilta.

58. min: Sitten kaikkien aikojen paikkojäähy. Suomelle ylivoimaa. 2.33 jäljellä.

56.47 MAALI! Yhdysvallat, 3–2. Jenkit osuvat ylivoimalla, kun Cutter Gauthier painaa unelmaranteen börsään. Yhdysvaltojen ylivoimaprosentti tänään 100.

55. min: Kasper Kulonummi ja kaksi minuuttia koukkaamisesta. Tappara-pakki huutaa kovaan ääneen "jumalauta". Yleisö käy kuumana. IIHF-tuomarit ovat IIHF-tuomareita, vaikka voissa paistaisi. Todella heppoinen kakkonen Suomelle, kriittisellä hetkellä. Kellossa 5.00.

54. min: Keskisen johtamalta kolmosketjulta väkevä vaihto jenkkien päädyssä. Ja perään nelosvitja kokeilee. Pientä momentumia Suomelle.

52. min: Tuomareilta meinaa lähteä homma käsistä. Pari Suomen korkeaa mailaa jäänyt viheltämättä. Nyt kiekoton Jere Lassila vedetään pystyyn. 

51. min: Meinaa mennä nyt jatkuvasti kaksinkamppailut sinipaidoille, eli jenkeille. 

50. min: Ei saa Suomi kiekkoja syvään ja sen lisäksi valkopaidat hukkailevat pikkumustaa omassa päässä. Kokko onnistuu kuitenkin selvittämään jenkkien yritykset.

48. min: Jenkkipojat yrittävät kalastaa jäähyä Suomelle, mutta tällä kertaa ruotsalaistuomaristo ei mene halpaan. 

46. min: TPS-hyökkääjä Emil Hemming häslää karulla tavalla kiekon kanssa ja jenkeille loistopaikka alivoimalla. Quinn Finley painaa kiekon tolppaan.

45. min: Suomelle ylivoimaa, kun jenkkien Zeev Buium rikkoo maalipaikkaan liukuvaa Aleksanteri Kaskimäkeä. Buium käy todella kuumana.

42. min: Oiva Keskinen petaa maalin takaa paikan Jokerit-pakki Kalle Kankaalle, jonka yritys kilpistyy jenkkitorjuja Trey Augustineen. Hetken päästä Kasper Halttusella loistopaikka, ei mene.

Kello 22.21: Kiekko jäässä. Kolmas erä käyntiin.

Kello 22.20: Joukkueet valuvat jäälle. Suomella selkeä teema: kasvojenpesu, ryhtiliike. Muuten Yhdysvallat menee finaaliin.

2. erä:

Kello 22.09: "Päästettiin vähän kaveri mukaan. Pitää päästä samaan tempoon kuin ensimmäisessä erässä ja pysyä kiekossa hyökkäysalueella", Suomen puolustaja Kasper Kulonummi sanoi TV5:llä.

40.00: Nuorilta Leijonilta koko turnauksen surkein erä MM-välieräottelussa. Huh, huh! Uskomaton romahdus. Yhdysvallat vei kuin vierasta sikaa ja nousi ansaitusti rinnalle. Jenkit olisivat voineet mennä jopa johtoon. Suomella rutkasti petraamisen varaa. Pitäisi alkaa ensinnäkin pelaamaan, eikä katsella alistuneesti vierestä.

39. min: Yhdysvaltojen hyökkääjä Gabe Perreault hakee jo ilmaveiviä Suomen maalin takana. Yritys ei kuitenkaan onnistu.

36.16 MAALI! Yhdysvallat, 2–2. Suomen surkea erä sen kuin kruunautuu. Jenkit ansaitusti rinnalle, kun Will Smith puttaa kiekon takatolpalta uuniin. 

35. min: HIFK-puolustaja Otto Salinilta taas huono kiekollinen ratkaisu ja jenkeiltä usean minuutin vaarallinen painostus Suomen päädyssä. Aivan karmivaa peliä Nuorilta Leijonilta.

32.10 MAALI! Yhdysvallat, 1–2. Jenkkien ylivoima pyörii komeasti ja Jimmy Snuggerud painaa kiekon näyttävästi pömpeliin. Suomen pitää herätä nyt. Todella uninen erä menossa valkopaidoilta.

32. min: Jenkit kalastevat jäähyn ja ruotsalaiset tuomarit menevät lankaan. Yllätys. Ruotsalainen tuomari pettää aina, on vanha IIHF-sanonta.

31. min: Jenkeiltä vaarallinen toimitus Suomen maalille, mutta kiekko jää Kokon alle. Sen päälle painit Nuorten Leijonien maalilla.

29. min: Suomi hukkaa edelleen kiekkoja siniviivojen tuntumassa. Ja jos ei jo tässä vaiheessa tiedä, niin USA kääntää tämän jälkeen todella vaarallisesti. Pitäisikö jo oppia, että kiekot syvään ja paketti kasaan?

27. min: USA vyöryttää hyökkäyksiä Suomen maalille. Niklas Kokko pitää Nuoria Leijonia pystyssä.

26. min: Suomelta aivan kauheaa kiekollista peliä. Huomenta nyt, valkopaidat. USA kiittää ja kumartaa tästä touhusta, vaarallisia vastaiskuja tulee Suomen päätyyn.

25. min: Sitten Suomella tonttia jenkkien päädyssä. Otto Salin hakee vielä yhtä ylimääräistä syöttö aivan USA:n maalin tuntumassa. 

24. min: Jenkeille kahdella yhtä vastaan -hyökkäys syvällä Suomen päädyssä. Will Smith painaa loistotontilta kiekon seinille. Nyt leikkii Suomi tulella.

23. min: Kiekko pomppii vaarallisesti Suomen torjujan Niklas Kokon edessä. Kokko katsele jo selkänsä taakse. Suomi selviää.

Kello 21.26: Kiekko jäähän. Toinen erä käyntiin.

Kello 21.25: Joukkueet valuvat jäälle. Toinen erä valmis alkamaan. Suomi siis 2–0-johdossa.

1. erä:

Kello 21.15: "Hyvä erä meiltä. Pitää olla tarkkana, eikä auta menetellä kiekkoja keskialueella. Ne eivät tykkää käännellä noita päätykiekkoja ja turhautuvat puolustussuunnassa", Suomen 2–0-maalista vastannut Rasmus Kumpulainen totesi TV5:llä.

20.00: Summeri soi, Suomi erätauolle 2–0-johtoasemasta. Jenkit veivät erän alkua, mutta valkopaidat pistivät kiekko tylysti verkkoon.

20. min: Suomelle taas lisää paikkoja jenkkien päädyssä. Ei Nuorten Leijonien johto enää mitenkään täysin epäoikeudenmukainen ole.

19. min: 1.09 erää jäljellä. USA aloitti vahvasti, mutta Suomi iski kovalla tehokkuudella kiekkoa pömpeliin. Erän edetessä iso kuva tasoittunut. Laukaukset jenkeille enää vain 9–8.

18. min: USA on vähän ihmeissään Suomen shokkirynnistyksen myötä. Paras terävyys kadonnut jenkkien tekemisestä.

15. min: Suomelle loistopaikka suorasta hyökkäyksestä. Konsta Heleniukselta näppärä rytmimuutos, kiekko nousua tekevälle Otto Salinille, jonka viimeistely-yritys juuri ja juuri ohi maalista. Lähellä on jo Suomen 3–0-maali.

12.45 MAALI! Suomi, 0–2. Ja lisää tulee! Arttu Kärki toimittaa kiekon maalille ja pikkumusta pomppii Rasmus Kumpulaisen kautta sisään.

12. min: Suomi ei meinaa saada peliinsä "omaa rytmiä". Yhdysvallat luo heti tonttia, kun se pääsee kiekon kanssa operoimaan.

9. min: Suomi sählää taas omalla alueella kiekon kanssa ja Yhdysvallat saa momentumia. Kokko selvittää jenkkien yritykset.

7. min: Suomi väläyttelee vaarallisuuttaan toisessa päässä. TPS-hyökkääjä Emil Hemmingille kaksi avotonttia, kolmas Ässien Lenni Hämeenaholle. Mutta ei mene!

6. min: Pahoja menetyksiä tulee nyt Suomelle. Se taas sopii vikkelälle jenkkiryhmälle. 

4. min: Suomi painoi kiekon verkkoon heti ensimmäisestä laatupaikasta. Toisessa päässä Yhdysvallat pistää painetta valkopaidoille. Suomen maalilla Niklas Kokolla heti hiki päällä. 

1.51 MAALI! Suomi, 0–1. Jenkeille heti raju virhe omassa päässä. Suomen paine puree: Tommi Männistö riistää ja kokeilee, Oiva Keskinen siivoaa kiekon verkkoon. Noin!

1. min: Jenkeille heti hyvä paikka, kun Gavin Brindley pääsee kokeilemaan loistotontilta. Kokko selvittää.

Kello 20.38: Kiekko jäähän. Ottelu käynnissä.

---------------------------------------------------------------

Kello 20.38: Suomen maalilla Niklas Kokko (Kärpät). USA:n tolppien välissä Michiganin yliopiston torjuja Trey Augustine.

Kello 20.36: Joukkueet valuneet jäälle. Suomen ja Yhdysvaltojen välieräottelu valmiina alkamaan.

Kello 20.34: Suomi palaa nyt Göteborgissa tuttuun pyhättöön eli Scandinauviumiin, missä se pelasi alkulohkon ottelunsa. Halli vetää jääkiekko-otteluissa 12 044 katsojaa.

Suomen joukkue kantaa tänään valkopaitoja. USA pitää yllään tummansinisiä nuttuja.

Kello 20.31: USA:n ketjut illan otteluun:

Valtaosa Yhdysvaltojen joukkueen pelaajista pelaa jenkkien yliopistosarjassa NCAA:ssa. Yksikään Yhdysvaltojen pelaaja ei pelaa miesten sarjassa. Toisin on Suomella, jonka joukkueen runko tulee SM-liigasta eli Suomen miesten pääsarjatasolta.

Kello 20.29: Suomi ja USA kohtasivat viimeksi alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa viime vuoden turnauksessa. Yhdysvallat antoi tuolloin kyytiä Tomi Lämsän luotsaamalle Nuorten Leijonien ryhmälle. USA oli alkulohkon ottelussa parempi peräti lukemin 6–2.

Kello 20.26: "Sopiva jännittyneisyys ja rentous paistaa joukkueesta läpi. Hieno haaste edessä. Pyritään siihen, että jenkeillä olisi aina viisi suomalaista edessä, eikä annettaisi heille liikaa tilaa", Nuorten Leijonien päävalmentaja Lauri Mikkola ennakoi peliä TV5:llä.

Kello 20.24: USA:n pelaajista Cutter Gauthier johtaa turnauksen pistepörssiä. Gauthier on takonut viiteen otteluun tehot 1+10=11. 

Gauthier kohtasi Suomen viimeksi keväällä, kun hän oli mukana miesten MM-kisoissa.

Kello 20.22: Yhdysvaltojen joukkue takoi hurjaa jälkeä alkusarjassa, kun se paukutti neljään otteluun peräti 29 maalia. Eli keskiarvoltaan 7,25 osumaa per peli. Tähän päälle vielä Latvia-ottelun rokotukset eli seitsemän maalia. Melkoinen tahti on ollut päällä. Samaan aikaan USA on päästänyt viidessä ottelussa vain 11 maalia.

Kello 20.19: Kanadalaisen TSN:n junioriasiantuntija Craig Button tylyttää Suomea Yhdysvallat-välieräottelun alla. Button ei jaa hirveästi kehuja "Mikkolan poikien" suuntaan.

Kello 20.16: Fakta on se, että mikäli Suomi mielii finaaliin, Nuorten Leijonien maalilla Niklas Kokon pitää onnistua erinomaisella tavalla. Lisää tarinaa Kokosta:

Kello 20.14: Suomen joukkueesta on tipahtanut varsin lupaavia viestejä USA-välieräottelun alla. Erityisesti kärjen osalta, johon kuuluu Ässien hyökkääjä Lenni Hämeenaho.

Kello 20.12: MTV Urheilun jääkiekkoasiantuntija Petteri Sihvonen jakoi kovaa kritiikkiä Nuorten Leijonien päävalmentajalle Lauri Mikkolalle turnauksen alkuvaiheilla. Nyt Sihvonen jakaa tunnustusta Mikkolan suuntaan.

Kello 20.09: Nuorten Leijonien GM Kimmo Oikarinen lähti heti hakemaan selvitystä, kun tuomarit hyväksyivät Slovakian maalin. Selitys oli... erikoinen.

Kello 20.07: Suomen ja Slovakian ottelussa yksi puheenaihe nousi ylitse muiden: Slovakian avausmaali. Se kun syntyi lisäajalla.

Kello 20.05: Nuorten Leijonien päävalmentaja Lauri Mikkola jakoi pientä kuittia median suuntaan välieräpaikan varmistumisen jälkeen.

Kello 20.04: Suomi selvitti tiensä välierävaiheeseen, kun se kaatoi tiistain puolivälieräottelussa Slovakian. Ratkaisu syntyi jatkoajalla, Jere Lassilan lavasta.

Kello 20.02: Ruotsi kaatoi päivän aiemmassa välieräottelussa Tshekin 5–2.

Tämä tarkoittaa sitä, että Ruotsi tavoittelee mestaruutta kotiyleisönsä edessä perjantaina.

Kello 19.59: Suomen kokoonpanoon tulee kaksi muutosta, kun Rasmus Kumpulainen nousee nyt nelosketjun laitaan ja Max Koskipirtti on 13. hyökkääjä. Tämän lisäksi Eemil Vinni on nyt Suomen varamaalivahtina sairastuneen Noa Valin tilalla.

Kärppä-torjuja Niklas Kokko jatkaa Suomen aloittavana veskarina myös Yhdysvallat-välieräottelussa.

Nuorten Leijonien ketjut Yhdysvallat-välieräottelussa:
36 Janne Naukkarinen – 28 Jere Lassila – 29 Lenni Hämeenaho
24 Aleksanteri Kaskimäki – 19 Konsta Helenius – 33 Jani Nyman
34 Tommi Männistö – 20 Oiva Keskinen – 22 Kasper Halttunen
18 Rasmus Kumpulainen – 21 Samu Bau – 32 Emil Hemming
13. hyökkääjä: 25 Max Koskipirtti

15 Jesse Pulkkinen – 6 Kasper Kulonummi
10 Emil Pieniniemi – 3 Otto Salin
4 Arttu Kärki – 13 Kalle Kangas
12 Joona Väisänen

30 Niklas Kokko (1 Eemil Vinni)

Kello 19.55: Tervetuloa jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisojen välieräottelun Suomi–Yhdysvallat-liveseurannan pariin. Kiekko tippuu jäähän noin kello 20.35. Ennen tätä perkauksessa molempien joukkueiden kokoonpanot sekä lähtökohdat illan taistoon.

Lue myös:

    Uusimmat