MTV, Radio Nova ja Slush etsivät luovinta suomalaista

Syksyllä 2014 MTV, Radio Nova ja startup-yritysten konferenssi Slush etsivät luovinta suomalaista. Tosielämän diili -sarjassa etsitään tekijöitä, jotka työskentelevät määrätietoisesti oman ideansa eteen. Ilmoittautuneita haetaan 24.8. mennessä.

Kymmenen valittua saa työhönsä keskittyvän jakson MTV:n Huomenta Suomen lähetyksessä esitettävään dokumentaariseen sarjaan ja pääsyn marraskuiseen Slush-suurtapahtumaan Helsingin Messukeskuksessa.

Luovimpia tapauksia esitellään myös Radio Novan Konttori-ohjelmassa ennen Slush-tapahtumaa, jossa startup-yrittäjät verkostoituvat rahoittajien ja toistensa kanssa.

– Ihan kuka tahansa voi olla luova, kunhan ihminen tekee jotain. Nyt koitetaan pöyhiä sitä sanaa ja ymmärtää se sanaa niin, että mitä se luominen on. Sehän on tekemistä, sanoo Pauli Kopu, yksi Slush-konferenssin järjestäjistä.

– Historian käännekohdissa yksilöillä on aina ollut merkitystä. Nyt Suomen taloushistoriassa on sellainen vaihe, että tekijämiehiä ja –naisia kaivattaisiin uusine ideoineen, sanoo MTV Uutisten toimituspäällikkö Jussi Eronen.

Ensimmäinen Slush järjestettiin Helsingissä vuonna 2008, jonka jälkeen tapahtuma on kasvanut 150 hengen kokoontumisesta tuhansien ihmisten kansainväliseksi konferenssiksi.

Voit osallistua keskusteluun Twitterissä #luovimmatsuomalaiset.


Lue myös:

    Uusimmat