Mainos

MTV:n Vaalikuution sää: Poutaa ja aurinkoa Helsingissä – paikalla televisiosta tuttuja

Sää on tänään aurinkoinen Helsingin keskustassa MTV:n kaupunkistudiolla Lasipalatsin aukiolla. Myös perjantai on poutainen päivä Helsingissä, tosin hieman torstaita pilvisempi.

Lämpötilat ovat tänään iltapäivällä Helsingissä kymmenen asteen tienoilla ja aurinko paistaa. Perjantaina pilvisyys on hieman torstaita runsaampaa, mutta ennusteen mukaan aurinko kuultaa pilvipeitteen läpi.

MTV:n Vaalikuution ohjelmassa torstaina iltapäivällä kello 15 alkaen on muun muassa kansanedustajaehdokkaiden haastatteluja sekä MTV rikostoimittajien Jarkko Sipilän ja Pekka Lehtisen vetämä Vinkkimiesten vaalitentti. Sääasioista kertoo MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela. Alkuillasta haastattelussa on muusikko Jouni Hynynen.

Katso Vaalikuution ohjelma.

Helsingin sääennusteet MTV:n sääsivustolla.

Katsomo-video ei ole saatavilla


MTV:n kaupunkistudio Vaalikuutio on Helsingin Lasipalatsin aukiolla puolentoista viikon ajan 8. huhtikuuta lähtien. Puolue-esittelyiden lisäksi paikalla nähdään muun muassa tunnettuja julkisuuden henkilöitä ja käydään monipuolisia keskusteluja politiikan kentältä.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.