Yksi suosikkitilastoistani on kuolinsyytilastot. Niistä nimittäin selviää monta sellaista asiaa, jotka tekevät koronauutisten seurannasta paljon vähemmän dramaattista – mutta myös panevat miettimään, kirjoittaa tietokirjailija ja vapaa toimittaja Markus Leikola.
Listan kärjestä ovat poistuneet sellaiset vitsaukset kuin rutto, isorokko ja sodat. Maailman yleisin tappaja on nykyään sydäntaudit – mikä kertoo sekä eliniän pidentymisestä, elintasosta että olojen vakiintumisesta.
Krooniset keuhkotaudit tulevat kakkosena, niihin menehtyy kolme miljoonaa ihmistä vuodessa, eikä kulkutautien ryhmästä yleisin, hengitystie-epidemiat, jää jälkeen kolmella miljoonalla.
Kun tähän lisätään vielä 1,7 miljoonaa keuhkosyöpäkuolemaa, niin alkaa näyttää siltä, että taudit suorastaan kilpailevat, mikä niistä ennättää iskeä ratkaisevan iskun heikkokeuhkoisiin ihmisiin. Ja kun tarpeeksi vanhenemme, eivät kenenkään meistä keuhkot ole samat kuin nuorena.
Kiinnostavat tilastot
Korona on siis vain lisä vanhoihin tappajiin – tähän mennessä promillen kokoinen lisä keuhkokuolematilastoon. Väestötieteelliseltä kannalta se ei ole täysin uusi tapa päättää päivänsä, vaikka lääketiede ei taudista vielä riittävästi tiedäkään.
Erilaisten keuhkoinfektioiden yhteensä aiheuttamien kuolemien määrä on entuudestaan jo niin suuri, että voi melkoisella varmuudella sanoa, ettei suurinta osaa koronaepidemiaan kuolevista tulla edes tilastoimaan koronan uhreiksi, vaan ainoastaan yleisluontoisesti hengitysteiden komplikaatioihin kuolleiksi.
Mutta kuolinsyytilastot muuttuvat vielä kiinnostavammiksi, jos niiden rinnalla tarkastelee elinikätilastoja.
