MTV:n toimittaja: Unkarin myrkkyvuoto synnyttänyt hurjia huhuja

Alumiinitehtaalla tapahtuneen vakavan myrkkyvuodon syistä liikkuu villejä huhuja Unkarissa.

Alumiinitehtaan lietealtaan pato murtui Länsi-Unkarissa eilen, ja syövyttävää lietettä on tulvinut massiivisena vyörynä tehtaan ympäristöön. Viranomaisten mukaan ainakin neljä ihmistä on kuollut ja 120 loukkaantunut.

Onnettomuuspaikka sijaitsee Ajkan kaupungissa, noin 160 kilometriä pääkaupungista Budapestistä lounaaseen. Lähistöllä asuva MTV:n toimittaja Riitta Tapiomäki kertoo, että paikalliset asukkaat ovat spekuloineet turman syytä.

- Villit huhut ovat varmasti kansanluonteesta riippumatta ihan normaaleja tällaisessa tilanteessa. Täällä Unkarissa, joka oli pitkään Neuvostoliiton vahvan vaikutuksen alaisena, on liikkunut huhuja, että onnettomuudessa olisi kyse neuvostoliittolaisten aikanaan jättämästä myrkkylastista. Tämä kuulostaa kyllä viranomaisten puheisiin verrattuna aivan naurettavalta, Tapiomäki kertoo.

- Alueella on paljon pikkukyliä, joissa turmansyystä on haluttu kuvitella jotain isoa ja suurta, kuten terrori-iskua. Itse arvelen, että turma johtui todennäköisesti kuitenkin runsaista sateista, jotka ovat vaivanneet Unkaria. Sateet ovat saattaneet heikentää maaperää, minkä vuoksi säiliö pääsi kallistumaan ja murtumaan. Terrori-iskuteoria kuulostaa sen sijaan hyvin kaukaa haetulta.

Tapiomäki itse kuuli alumiinitehtaalla sattuneesta vuodosta eilisiltana, kun lähellä onnettomuuspaikkaa asuva tuttava soitti asiasta. Muutamaa tuntia myöhemmin viranomaiset antoivat ensimmäiset toimintaohjeet onnettomuuspaikan lähistöllä asuville suomalaisille.

- Silloin tilanne oli jo selkiytynyt sen verran, että tiedettiin kyseessä olevan enemmänkin paikallisesti vaikuttava myrkky eikä se pysty kulkeutumaan ilman mukana. Näillä näkymin se ei myöskään vaikuta juomaveteen eli pohjavesi ei olisi saastunut.

Huolestuneimmat hamstranneet ison kasan pullovettä

Monia tehtaan lähettyvillä sijaitsevia kyliä on jouduttu evakuoimaan, ja kolmeen piirikuntaan on julistettu hätätila. Onnettomuuspaikasta noin 50 kilometrin päässä asuva Tapiomäki kertoo, että hän ei kuitenkaan ole saanut viranomaisilta liikkumista koskevia rajoituksia.

- Meillä täällä Pápan kaupungissa asuvilla ei ole mitään välitöntä varaa. Myös lähempänä onnettomuuspaikkaa asuvillekin on sanottu, että ihan normaalisti voi olla ulkona ja liikkua lukuun ottamatta tietenkin evakuoituja alueita.

Tapiomäki kuvailee paikallisten tunnelmia rauhallisiksi.

- Eilen illalla oli vielä jonkin verran hätäännystä, koska emme tienneet ihan tarkkaan, mitä oli tapahtunut, mikä kemikaali oli kyseessä ja kulkeutuuko se esimerkiksi ilman mukana, hän kuvailee.

- Tällä hetkellä huolestuneimmat ihmiset ovat varustautuneet vain ostamalla ison kasan pullotettua vettä siltä varalta, että myrkky valuukin lopulta pohjavesiin ja vaikuttaa juomaveden käyttöön. Tietenkin onnettomuudesta myös jutellaan paljon, ja se on kaikkien paikallisten huulilla.

Unkariin julistetun hätätilan kestosta ei toistaiseksi ole mitään tietoa.

Lue myös:

    Uusimmat