MTV:n toimittaja pääsi Myanmariin

MTV:n uutisten toimittaja Petri Saraste on päässyt yhtenä ensimmäisistä länsimaalaisista käymään hirmumyrskyn runtelemassa Myanmarissa.

Saraste kertoo, että Thaimaan ja Myanmarin rajan yli ei ollut helppo päästä.

- Ei toimittajana voi oikeastaan muuten päästä rajan yli kuin menemällä vähän salaa ja pyytämällä turistiviisumia. Onneksi tekniikka on niin pientä, että kamera oli helppo viedä mukana. Mopotaksin lavalla teimme sitten matkaa maaseudulla muutaman tunnin ajan.

Vaikka Saraste liikkui melko kaukana, noin parin sadan kilometrin päässä, pahimmasta katastrofialueesta, hän kertoo nähneensä paljon köyhyyttä ja epätoivoa.

- Tilanne on siellä todella epätoivoinen. Maa on hyvin köyhä, yksi Aasian köyhimmistä. Ihmisten elämä menee siellä siihen, että he yrittävät huolehtia omasta toimeentulostaan. Ihmisillä on luonnollisesti suuri huoli omaisistaan. Useita päiviä on kulunut, eivätkä he ole kuulleet mitään läheisistään, jotka ovat veden valtaamilla alueilla, Saraste kuvaa näkemäänsä.

Hätäapu on päässyt viime aikoina hiukan paremmin perille Myanmariin, mutta myös vastoinkäymisiä on ollut.

- Punaisen Ristin laiva törmäsi veden alla olevaan puunrunkoon ja upposi avustuskuormineen. Lisäksi tulliviranomaiset ovat pidättäneet avutuskuormia ja vieneet niitä omiin varastoihinsa, Saraste kertoo.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat