MTV:n toimittaja Haitissa: Haju kertoo lukuisista vainajista raunioissa

- Tilanne on äärimmäisen surullinen ja lohduton. Näin kuvailee tilannetta Haitin katastrofialueella MTV:n uutisten toimittaja Rita Strömmer.

Strömmerin mukaan kaduilla makaa yhä vainajia ja raunioiden alla ruumiita on ehkä jopa enemmänkin.

- Kalman hajustakin voi jo päätellä, että raunioissa on lukuisia vainajia, kertoo Strömmer puhelimitse Haitin pääkaupungista Port-au-Princesta.

Avustustoimien hidas käynnistyminen on turhauttanut ja suututtanut haitilaisia. Paikalle ei ole Strömmerin mukaan vieläkään saatu järeää raivauskalustoa, ja ruoan ja veden jakelu kangertelee pahasti. Pääkaupungissa ihmiset ovat majoittuneet itse tekemiinsä lakanatelttoihin pitkin kaupunkia.

- Mitä kauemmin tilanne jatkuu tällaisena, sitä vihaisemmaksi ihmiset tulevat. Täällä on selvästi noussut pintaan Yhdysvaltain vastainen mieliala.

Moni on hämmästellyt sitä, miksi ensin luvataan apua, mutta mitään ei kuitenkaan tule perille.

- Kuulin, että kaupungin pahiten vaurioituneilla alueilla oli käynyt YK:n avustuskuljetus ja siellä oli ilmeisesti muutama keksi jaettu, mikä ei tietenkään riitä yhtään mihinkään. Monia tuntuu turhauttavan se, että tuhoalueelle tulivat ensimmäiseksi amerikkalaisten Black Hawkit, mutta vettä tai ruokaa ei näy missään, Strömmer kertoo.

Myös paikallinen poliisi on saanut haitilaisilta arvostelua osakseen.

- Paikalliset kertovat, että poliisi tuntui katoavan kokonaan näkyvistä järistyksen jälkeen.

Ihmiset ovat yhä shokissa

Toimittaja Rita Strömmerin mukaan mieliala ihmisten keskuudessa on pääosin epäuskoinen ja toivoton.

- Kaikilla on joku läheinen, jonka on maanjäristyksessä menettänyt. Tuntuu siltä, että moni on yhä täydessä shokissa. Ihmiset pohtivat, miten tällaisen katastrofin jälkeen voi jatkaa elämää eteenpäin. Siihen ei mitään vastausta ole olemassa. Jollakin tavoin tuntuu siltä, ettei ihmisillä tunnu olevan juuri uskoa tulevaisuuteen, Strömmer pohtii.

Toisaalta osa ihmisistä pyrkii jatkamaan päivittäistä elämäänsä vaikeuksista ja menetyksistä huolimatta.

- Sitä ei voi olla hämmästelemättä, kun ihmiset kävelevät normaalisti vainajien täyttämillä kaduilla. Vainajan ohittaessaan he peittävät hieman kasvojaan suojautuakseen hajulta, Strömmer sanoo.

Eloonjääneitä löytyy yhä

Eloonjääneiden etsintä raunioista jatkuu edelleen. Strömmer kertoo, että etsintäryhmiä on näkynyt katukuvassa, tosin harvakseen.

- Paikallisilla on jonkin verran raskaampaa pelastuskalustoa. Heillä ei kuitenkaan ole kokemusta tämänkaltaisista katastrofaalisista maanjäristyksistä.

Raunioista on löydetty yhä ihmisiä elossa, vaikka järistyksestä on kohta kulunut jo viisi päivää.

- Nyt kuitenkin alkaa näyttää siltä, että aika tule loppumaan kesken. Tosin jotkut ovat täällä sanoneet, että tällaisessa ilmastossa ihmiset saattavat selvitä elossa yllättävänkin kauan, sanoo Strömmer.

Strömmer arvelee, että vie vuosikausia, ennen kuin jo valmiiksi köyhä ja levoton Haiti tulee toipumaan järistyksestä.

- Katastrofi vei kehitystä tässä maassa taas useita vuosia taaksepäin. Infrastruktuurista tuhoutui se loppukin, mitä ylipäätänsä oli jäljellä. Mutta vaikeuksiin täällä on totuttu, ne eivät todellakaan ole haitilaisille vieraita.

Lue myös:

    Uusimmat