MTV:n, Subtv:n, Radio Novan ja Sävelradion toimiluvat pysyvät ennallaan

Valtioneuvosto katsoi, että toimilupien peruuttamiseen ei ole tarvetta, vaikka omistusjärjestelyt yhtiöissä muuttuivatkin.

Päätöksen mukaan määräysvallan muutokseen ei katsota sisältyvän sellaisia viestinnän keskittymisen, sananvapauden edistämisen, ohjelmiston monipuolisuuden tai yleisön erityisryhmien tarpeiden turvaamisen kannalta kielteisiä seikkoja, jotka antaisivat aiheen toimiluvan peruuttamiseen.

MTV, Subtv, Radio Nova ja Sävelradio kuuluvat Alma Media Broadcasting -divisioonaan. Aiemmin tänä vuonna tehdyllä sopimuksella Alma Media myy tv- ja radiotoimintansa ruotsalaisomisteiselle Nordic Broadcasting Oy:lle. Tämän yhtiön omistavat mediajätti Bonnier & Bonnier AB ja sijoitusyhtiö Proventus Industrier AB.

Toiminta ennallaan

Hakijoiden ilmoituksen mukaan tarkoituksena on, että Alman Broadcasting-divisioonan johto jatkaa tehtävissään kaupan jälkeenkin. Tarkoituksena ei ole myöskään tehdä muutoksia MTV:n ja sen tytäryhtiöiden liiketoimintaan. Hakijoiden mukaan kaupan mukanaan tuoma suurin muutos on yhteistoimintamahdollisuuksien lisääntyminen muiden pohjoismaisten yhtiöiden kanssa. Mitään muutoksia toimilupiin ei haettu.

Kaupan julkistamisen jälkeen liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen (sd.) korosti, että toimilupien uusimisesta päätettäessä on pohdittava, aiheuttaisiko myynti mediakentän liiallista keskittymistä. Päätöksen perusteella liialliseen keskittymiseen ei siis näytä olevan huolta.

Lain mukaan valtioneuvosto voi peruuttaa toimiluvan, jos toimiluvan haltijan taustalla oleva määräysvalta muuttuu. Tällöin pitää ottaa erityisesti huomioon keskittymiskysymykset.

MTV Oy harjoittaa analogista ja digitaalista televisiotoimintaa ja Subtv Oy digitaalista televisiotoimintaa. Oy Suomen Uutisradio Ab (Radio Nova) ja Suomen Sävelradio Oy harjoittavat analogista radiotoimintaa. MTV omistaa Subtv:n osakkeet ja Suomen Uutisradio Suomen Sävelradion osakkeet.

SBS:n asema vahvistuu

Samassa yhteydessä valtioneuvosto päätti olla peruuttamatta C More Entertainment Oy:n eli entisen Canal+ Finland Oy:n toimilupaa, vaikka määräysvalta yhtiössä onkin muuttunut. Yhtiö siirtyy Luxemburgissa pääpaikkaansa pitävän SBS-yhtiön omistukseen.

C More Entertainmentilla on neljän kanavan Canal+-maksutelevisiopaketti. Kaupalla SBS:n asema Suomen viestintämarkkinoilla vahvistuu. Televisiotoiminnassa SBS on toistaiseksi kuitenkin varsin pieni toimija.

Valtioneuvosto hylkäsi Discovery Communications Europen, Family Channel Oy:n, Turner Entertainment Networks International Limitedin, Tuotantoyhtiö Kuvaputki Oy:n ja The Walt Disney Company Limitedin lupahakemukset televisiotoiminnan harjoittamiseen. Haussa oli alueellisia toimilupia. Hakijat eivät täyttäneet muun muassa tätä alueellista ehtoa.

TV5 Finland Oy:n toimilupaa muutettiin hakijan toivomuksesta niin, että siitä poistettiin ohjelmiston teleostolähetyksiä koskeva rajoitus. Valtioneuvosto ei sen sijaan hyväksynyt yhtiön hakemusta lähetyskapasiteetin kaksinkertaistamisesta. Samaten hylättiin Etelä-Pohjanmaan Viestintä Oy:n hakemus lähetyskapasiteetin kaksinkertaistamisesta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat