MTV:n työntekijäpuoli järkyttyi – odotettiin korkeita aaltoja, tulikin tsunami

Suomalaisen median tilasta huolta 2:31

MTV:n pääluottamusmies Kari Pyrhönen kuvaa yhtiön ilmoittamaa henkilöstön vähennystarvetta tyrmistyttävän suureksi.

Tieto uusista yt-neuvotteluista ei tullut Pyrhösen mukaan täytenä yllätyksenä, koska yhtiön useita vuosia tekemä tappio on ollut tiedossa.

– Olen kuvannut tätä niin, että odotettiin korkeita aaltoja, mutta tulikin tsunami, Pyrhönen sanoo. 

Myös mahdollista ulkoistamista oli Pyrhösen mukaan pienessä piirissä uumoiltu. Esitettyjen toimien mittakaava kuitenkin yllätti. 

– Kyllähän nämä luvut ovat tyrmistyttävien suuria, eihän näitä oikein tajua, Pyrhönen sanoo.

Hän ei usko puheisiin toiminnan jatkumisesta entiseen malliin pienemmällä porukalla vaan ennustaa uuden yhtiön ryhtyvän ostamaan uutispalveluja ulkopuolelta.

– Tietysti me lähdemme yt-neuvotteluihin sillä mielellä, että yritetään saada tuo vähennettävien luku mahdollisimman pieneksi, Pyrhönen muistuttaa.

"Kotimainen media tarvitsee politiikoilta tukea"

Myös  Radio- ja televisiotoimittajien liitto RTTL on järkyttynyt MTV:ssä alkavista yt-neuvotteluista. Liitto on huolissaan henkilöstön jaksamisesta yhtiössä, jossa työpaine on ollut liiton mukaan jo ennestään kohtuuton.

RTTL pelkää työntekijöiden edunvalvonnan heikkenevän, kun työtä yhä ulkoistetaan.

Liiton mukaan henkilöstön näin raju vähentäminen ei voi olla vaikuttamatta MTV:n uutistuotantoon.

Journalistiliitto pitää MTV:n yt-neuvotteluita vakavana viestinä päättäjille median heikosta taloustilanteesta. Liiton mielestä kotimainen media tarvitsee poliitikoilta tukea. Esimerkkinä tuesta Journalistiliitto ehdottaa digitaalisten sisältöjen arvonlisäveron alentamista.

Journalistiliitto pitää MTV:n ratkaisua journalistisen työn ulkoistamisena, jossa yhtiö hallinnoi enää kanavaoikeuksia.  

Lue myös:

    Uusimmat