MTV:n nettikysymys: Vanhasen vetäytyminen keskustan johdosta ei yllättänyt

Suurin osa MTV:n nettikysymykseen vastanneista on sitä mieltä, ettei pääministeri Matti Vanhasen vetäytyminen keskustan johdosta ollut yllättävä uutinen. Lähes 60 prosenttia vastasi siten, ettei vetäytymisuutinen ollut odottamaton. Vain noin 40 prosenttia vastanneista sen sijaa piti vetäytymisuutista yllättävänä. Vastauksia kysymykseen tuli joulunpyhien aikana lähes 3 000.

Moni vastaaja sanoi ymmärtävänsä Vanhasen halua vetäytyä.

- Kuka nyt viitsisi olla demarien hampaissa koko ikänsä. Eivät sosiaalidemokraatit näköjään huomaa, että heitähän juttu koko ajan syö, mikä tässä on hienointa, kirjoittaa eräs vastaaja.

- Ajattelisin että hän on kyllästynyt demaritaustaisten lehtimiesten ynnä muitten jatkuvaan, aiheettomaan ajojahtiin ja haluaa viettää rauhallista perhe-elämää Sirkan kanssa, kirjoittaa toinen.

- Ymmärsi lopultakin itse, ettei olisi enää tullut valituksi puolueen johtoon ja pääministerinäkin ryvettänyt itsensä muun muassa naisseikkailuillaan, kirjoittaa kolmas.

Osa yllättyi Vanhasen ilmoitukseen

Osa vastaajista yllättyi Vanhasen eroon ja piti sitä odottamattomana.

- Mattihan on sanonut olevansa vallassa vielä vuonna 2019, ihmettelee eräs vastaaja.

- Yllätyin. Olisin toivonut Matin jatkavan, kirjoittaa toinen.

- Ei mitään varsinaista virhettä, eivätkä meillä poliitikot tavanomaisesti eroa oma-aloitteisesti suurtenkaan kolttosten takia. Vanhasen itsensä kannalta erinomainen ajoitus.

- Kyllä vähän yllätti. Matin olisi pitänyt erota toki jo paljon aikaisemmin noiden kohujen takia, olisi tullut vähemmän vaurioita puolueelle. Ajattelin, että on niin vallanhimoinen, ettei eroa jos ei eroteta. Kesällä olisi varmasti äänestetty pois. Hyvä näin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat