MTV:n kysely: Vasemmistoliiton kannatus nousussa

Keskusta on niukasti maan suurin puolue, mutta SDP on aivan kintereillä. Kokoomus ei kisaa suurimman puolueen asemasta. Vasemmistoliiton kannatus on nousussa.

MTV:n teettämän kannatustutkimuksen mukaan suurten puolueiden kannatusluvut eivät ole viimeksi kuluneen kahden kuukauden aikana muuttuneet juuri ollenkaan. Keskusta on säilyttänyt edelleen niukasti asemansa maan suurimpana puolueena, mutta SDP saisi vaaleissa nyt lähes yhtä suuren kannatuksen. Sen sijaan Vasemmistoliitto näyttää lisänneen kannatustaan viimeisten viikkojen aikana.

Myöskään oppositiopuolue Kokoomus ei ole kyennyt kunnolliseen kannatusparannukseen, vaikka tutkimus pientä kannatusnousua näyttääkin.

Jos kannatuslukuja verrataan edellisten eduskuntavaalien tulokseen, näyttäisivät Keskusta ja SDP kärsivän vaaleissa tappiota noin prosenttiyksikön verran. Vastaavasti Kokoomus saisi samansuuruisen vaalivoiton, mutta näillä kannatusluvuilla ei kilpaillla suurimman puolueen asemasta.

Tutkimuksen mielenkiintoisin tulos on johtajavaihdoksineen myrskynsilmässä olevan vasemmistoliiton kannatuksen nousu joulukuun alusta lähes puolellatoista prosenttiyksiköllä. Entisen puheenjohtajan Suvi-Anne Siimeksen aiheuttamalla kohulla ei näytä olevan mitään vaikutusta puolueen uskolliseen kannattajakuntaan.

Vihreille nämä kannatusluvut merkitsisivät vaalivoittoa, mutta puolueen gallupkannatus on ollut usein vaalitulosta suurempi. Vasemmistoliittokin on näillä suosioluvuilla vasta saavuttamassa edellisten eduskuntavaalien kannatusta.

Muiden keskisuurten tai pienten puolueiden suosiossa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia - verrataan tuloksia sitten joulukuun mittaukseen tai edellisiin eduskuntavaaleihin.

Tutkimuksessa mielipidettä kysyttiin ennen helmikuun puoliväliä lähes kahdelta tuhannelta äänestysikäiseltä. Puoluekantansa ilmoitti yli 70 prosenttia haastatelluista. Tutkimuksen virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen. Haastattelut tehtiin ennen helmikuun puoltaväliä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat