MTV:n kysely: Lähes puolet uskoo Trumpin heikentävän Suomen turvallisuutta

Suomalaiset skeptisiä Trumpin suhteen 2:11

Länsimaissa ollaan huolissaan Valkoiseen taloon nousevan Donald Trumpin mahdollisesti lämpimistä suhteista Vladimir Putinin Venäjään ja välinpitämättömyydestä EU:hun. MTV:n teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset jakavat huolen.

Lähes puolet eli 47 prosenttia suomalaisista uskoo, että Trumpin presidenttiys heikentää maamme turvallisuutta. Neljä kymmenestä katsoo, ettei tilanne muutu. Vain neljä prosenttia katsoo, että tilanne paranee. Naisista 54 prosenttia pelkää tilanteen pahenevan, miehistä 41 prosenttia.

Vain harva uskoi turvallisuuden kohenevan, riippumatta asuinpaikasta, koulutuksesta, työstä, iästä, ammatista tai tulotasosta riippumatta.

Trump ja Putin toimeen keskenään

Sen sijaan moni katsoo, että suurvaltajohtajat Trump ja Putin tulevat toimeen keskenään. 44 prosenttia suomalaista uskoo, että Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteet paranevat, hieman vajaa kolmannes (30 prosenttia) katsoo, että pysyvät nykyisellään, ja 12 prosenttia arvelee niiden heikkenevän.

Suomessa odotukset Trumpin ja EU:n välisistä suhteista ovat epäilevät.

Välit Brysseliin heikkenevät

Lähes kaksi kolmasosaa eli 62 prosenttia katsoo, että Washingtonin ja Brysselin suhteet heikkenevät. Naiset ovat miehiä hieman skeptisempiä. Noin neljäsosa (27 prosenttia) arvelee, ettei suhteisiin tule muutoksia. Vain kolme prosenttia suomalaista uskoo, että transatlanttiset suhteet paranevat.

Suomen poliittinen johto rauhoitteli ja toppuutteli kansalaisten huolia Suomen ja lähialueemme tilanteesta vaalituloksen jälkeen. Kahdenvälisiä suhteita on kehuttu hyviksi.

Suhteet Suomeen pysyvät ennallaan

Selkeä enemmistö suomalaisista eli 59 prosenttia odottaa, että Suomen ja Yhdysvaltojen keskinäiset välit pysyvät ennallaan. Reilu neljännes (28 prosenttia) pelkää niiden heikentyvän, kun taas optimistia näkemyksiä suhteiden paranemiselle on neljällä prosentilla.

Tutkimus tehtiin 9. - 12.11. välillä. Vastaajia oli 1 215 henkilöä. Vastaajat ovat iän, sukupuolen ja asuinpaikan suhteen edustava otos täysi-ikäisistä suomalaisista. Tutkimus toteutettiin verkkopaneelissa. Virhemarginaali on suurimmillaan kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutkimuksen teki MTV:n toimeksiannosta Corefiner Oy.

Lue myös:

    Uusimmat