MTV:n kysely: Kaksi kolmesta haluaisi, että autokoulu kuuluisi opetussuunnitelmaan

MTV Uutisten kyselyyn vastanneista noin kaksi kolmasosaa katsoo, että ajokortin voisi yhdistää opetussuunnitelmaan. 

63 prosenttia vastanneista katsoo, että ajokortti pitäisi sisällyttää toisen asteen koulutukseen. 37 prosentin mielestä tällaiselle uudistukselle ei olisi tarvetta. Kyselyyn oli vastannut MTV:n nettisivuilla klo 17:00 mennessä reilut 3000 kävijää.

Ehdotuksen takana ovat Demarinuoret. Demarinuoret katsovat, että ajotutkinto on liian kallis. He perustelevat esitystään myös sillä, että Suomessa etäisyydet ovat pitkät ja ajokortittomuudella on vaikutusta työllistymiseen. 

Näin MTV Uutisten kyselyyn vastanneet perustelivat kantaansa:

– Nykyiset hinnat eriarvoistavat nuoria todella pahasti. Monissa ammateissakin toivotaan ajokorttia, miten yh-äiti hommaa sellaiset kolmelle lapselle?, kysyy yksi vastanneista.

– Kyllä sen pitäisi olla perusoikeus ja tällä hetkellä sitä käyttää autokoulut väärin, kirjoittaa toinen.

– Ajokortin hinta on kansainvälisellä asteikolla hirvittävä. Kuntien ei tarvitsisi maksaa kunhan hinta tulisi alas.

"Ajokortti kuuluu yleissivistykseen"

Yksi vastaajista perustelee, että ajokortti olisi tärkeämpi oppiaine kuin ruotsinkieli. Ajo-opetuksen sisällyttämistä opetussuunnitelmaan perustellaan myös sillä, että sen katsotaan kuuluvan yleissivistykseen.

Toisaalta pohditaan, ettei kunnilla yksinkertaisesti riitä rahat jokaisen nuoren ajo-opetukseen.

– Kaikki muutkin ovat maksaneet sen onnistuneesti tähän mennessä, niin miten nyt ei yhtäkkiä pystyttäisi muka maksamaan?

Yksi kommentoijista väläyttää kompromissia:

– Ei tarvitsisi maksaa lopullista korttia, vaan antaa ajo-oikeus. Varsinainen kortti tulisi autokoulun kautta.

Samoilla linjoilla on toinen vastaaja:

– Koulu voisi maksaa vähintään puolet. Liian kallis nuorelle ja vanhemmille. Tasa-arvon nimissä tämäkin.

Korjattu jutun otsikkoaklo 8.50, kaksi kolmasosaa haluaisi autokoulun koulun opetussuunnitelmaan, ei yksi kolmasosa.

Lue myös:

    Uusimmat