MTV-gallup: Keskusta edelleen suosituin

Suomen keskusta on MTV3:n teettämän mielipidekyselyn mukaan menettänyt kannatustaan 2,5 prosenttiyksikköä viime toukokuuhun verrattuna. Keskustan kannatus on kuitenkin hieman suurempi kuin SDP:n.

Research Internationalin tekemän tutkimuksen mukaan keskusta on silti säilyttänyt toukokuussa mitatun asemansa maan suosituimpana puolueena. Keskustan kannatukseksi saatiin syys-elokuun vaihteessa 24,9 prosenttia, kun se keväällä oli 27,4 prosenttia. Sosiaalidemokraatit näyttävät vastaavasti lisänneen suosiotaan. Sdp:lle mitattiin nyt 24,4 prosentin kannatus, kun se vielä keväällä jäi 22,3 prosenttiin.

Myös kolmanneksi suosituin puolue kokoomus on hieman lisännyt kannatustaan. Kokoomusta äänestäisi nyt eduskuntavaaleissa 23,4 prosenttia kyselyyn vastanneista. Toukokuussa kokoomuksen kannatus oli 22,8 prosenttia. Muiden puolueiden kannatuksessa ei ole suuria muutoksia. Vihreä liitto sai 8,9 prosentin, vasemmistoliitto 7,7 prosentin, ja ruotsalainen kansanpuolue 4,1 prosentin ääniosuudet. Kristillistä liittoa kannattaa 3,0, nuorsuomalaisia 1,0 ja perussuomalaisia 0,3 prosenttia vastanneista. Ryhmä muut sai 2,3 prosenttia äänistä.

Kyselyssä haastateltiin puhelimitse 2316 henkilöä ajalla 21. 8.-9.9. Virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen. Helmikuussa saman tutkimuslaitoksen kyselyssä keskustan kannattajia löytyi 25,8 prosenttia. Kokoomusta olisi tuolloin äänestänyt 23,5 ja Sdp:tä 23,4 prosenttia.

Sama suunta Ylen mielipidekyselyssä

MTV3:n teettämän kyselyn tulokset ovat samansuuntaisia Yleisradion radiouutisten Taloustutkimuksella teettämän mielipidetutkimuksen kanssa. Viime torstaina julkaistun kyselyn mukaan keskustan kannatus oli laskenut 20,8 prosenttiin kesäkuussa mitatusta 22,9 prosentista. Sdp:n kannatus oli Ylen kyselyssä vastaavasti noussut 26,3 prosenttiin kesäkuussa mitatusta 22,6 prosentista. Kokoomus sai mittauksessa 20,7 prosentin kannatuksen, kun kesäkuussa sen kannatus oli 19,6 prosenttia.

Vihreiden kannatus oli 9,1 prosenttia, vasemmistoliiton 7,4 prosenttia ja Rkp:n 4,3 prosenttia. Ylen kysely tehtiin 7.8--7.9. ja siihen osallistui kaikkiaan 1934 henkilöä.
(MTV3-STT)


Lue myös:

    Uusimmat