MTV:n seuranta pääministerin tv-puheesta – "Kaivetaan nyt sisu ja yhdessä tekemisen henki"

Pääministeri Sipilän puhe 16.9.2015 17:23

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on pitänyt poikkeuksellisen, Suomen kansalle suunnatun puheensa.

Kello 21.05 alkanut puhe näytettiin MTV.fissä ja Ylellä TV1:ssä ja sen saattoi kuunnella myös Radio Suomessa. 

MTV Uutiset seurasi puhetta reaaliajassa. Alla toimituksemme poimintoja.

"Suomen tilanne on poikkeuksellisen vakava. Siksi koen velvollisuudekseni ottaa myös uusia viestintätapoja käyttöön ja lähestyä teitä suoraan. Kiitos Yleisradiolle tästä mahdollisuudesta," Sipilä aloitti puheensa.

Sipilä kertoi puhuvansa Suomen laahaavan talouskasvun lisäksi myös pakolaistilanteesta. 

– Suomeen odotetaan tänä vuonna 15 000 – 30 000 turvapaikanhakijaa. Se on ennennäkemätön haaste yhteiskunnallamme. Meidän on pystyttävä löytämään inhimillisyyttä itsestämme tukalasta taloustilanteesta huolimatta, Sipilä sanoi. 

Sipilä sanoi, että Suomi kantaa vastuunsa kansainvälisessä kriisissä ja peräsi suomalaisilta inhimillisyyttä.

Hän totesi kuitenkin, että myös järjestelmää pitää parantaa muun muassa lisäämällä resursseja turvapaikkahakemusten pikaiseen käsittelyyn ja kielteisen päätöksen saaneiden palauttamiseen. 

Niitä, joitka haluavat auttaa tulijoita, hän kehotti ottamaan yhteyttä esimerkiksi Suomen Punaiseen Ristiin.

– Monet teistä ovat jo toimineetkin – kiitos siitä, Sipilä sanoi. 

Sipilä taloudesta: Rahat loppuvat 

– Suomen valtio on velkaantunut melkein miljoona euroa tunnissa, seitsemän vuotta – yötä päivää - pyhää arkea. Näin emme voi jatkaa. Rahat loppuvat. Nyt on korkea aika miettiä missä mennään. Emme pääse pakoon tosiasioita.

Näillä sanoilla pääministeri aloitti Suomen taloutta käsittelevän osion puheestaan.

– Ymmärrän, että muutos on vaikeaa. (...) Kaikki vastuulliset suomalaiset kuitenkin haluavat lopettaa velaksi elämisen. Meidän tulisi nyt löytää keskinäisen syyttelyn sijaan yhteinen uudistamisen henki, Sipilä jatkoi kansalaisia ja ammattijärjestöjä suututtaneesta hallituksen esityksestä. 

– Hallitus on tässä vakavassa paikassa – yhtenäinen ja tosissaan. Kaivetaan nyt sisu sekä yhdessä tekemisen ja välittämisen henki. Jos jokin on varmaa, niin se, että tästäkin selvitään, Sipilä päätti puheensa. 

Lue myös:

    Uusimmat