MTK jokamiehenoikeuksista: Tilapäisessä oleskelussa ruoho ei kellastu teltan alla

Kesä on parhaimmillaan ja ihmiset liikkuvat runsaasti luonnossa. Samalla on syytä huomioida, mitä jokamiehenoikeuksiin kuuluu ja mitä ei.

MTK:n johtaja Markku Tornberg kertoo MTV3 Uutisille, että jokamiehenoikeudet tunnetaan Suomessa kohtalaisen hyvin. Hankaluuksia on esiintynyt lähinnä vain yksittäistapauksissa, eikä esimerkiksi tänä kesänä ole tullut yhteydenottoja jokamiehenoikeuksien ylilyönneistä.

Nuorien ikäryhmien perustietämyksessä olisi kuitenkin toivomisen varaa. Tornbergin mielestä tässä asiassa koulujen pitäisi parantaa toimintaansa.

– Nuorten koulukasvatuksessa pitäisi erityisesti yläkoulussa olla enemmän yleissivistävää opetusta jokamiehenoikeuksista, toteaa Tornberg.

Ei saa häiritä toisia

Jokamiehenoikeuksien kattavuudesta on epäselvyyksiä muutamissa perustilanteissa. Yksi perusasioista on se, kuinka pitkään toisen maalla saa telttailla.

– Olen antanut ihmisille sellaisen muistisäännön, että jos teltan alla oleva ruoho on alkanut kellastua, niin silloin kyseinen teltta ei ole enää ollut vain tilapäisesti paikallaan. Tällöin kyseessä ei enää ole jokamiehenoikeuteen liittyvä tilapäinen oleskelu, kiteyttää Tornberg.

Toinen perustilanne liittyy häirintään: jokamiehenoikeuden varjolla ei saa häiritä toisten asumista tai oleskelua. Tornbergin mukaan eniten häirintätapauksia tapahtuu useimmin vesiltä päin.

– Esimerkiksi veneilijöitä tulee liian lähelle saunarantaa häiritsemään toisten saunailtaa.

Tornberg muistuttaa, että toisten salakatseleminen on kiellettyä.

Marjanpoimintaan liittyen vielä parannettavaa

Ulkomaiset marjanpoimijat ovat jälleen saapumassa Suomeen. Tornbergin mukaan parannettavaa edellisiin vuosiin verrattuna on:

– Marja-alan yritysten pitää paremmin ohjeistaa, että mitkä ovat marjojen poimimisen tavat Suomessa. Tänä kesänä pitää päästä parempaan siinä, että liian lähelle ihmisten asutuksia ei mennä eikä maastoa saa roskata. Tässä on ollut ongelmia viime vuosina, kommentoi Tornberg.

Entäpä miten maanomistajan pitäisi toimia, jos hän kokee, että ihmiset toimivat hänen maillaan tavalla, joka ei kuulu jokamiehenoikeuden piiriin?

– Ensin on syytä mennä ystävällisesti huomauttamaan asiasta. Jos asiasta syntyy erityistä kiistaa, niin on syytä olla poliisiviranomaiseen yhteydessä, toteaa Tornberg.

Jokamiehenoikeudet esillä Suomi Areenalla huomenna

Jokamiehenoikeuksista keskustellaan huomenna lisää Suomi Areenalla Porissa. Keskustelutilaisuus BePop-kauppakeskuksessa alkaa klo 15.45.

Keskustelun teemana on "Pitääkö luonnon olla maksutonta kaikille?".

Tilaisuuden keskustelijoina ovat Heli Nukki Porin kaupungin kaupunkisuunnittelusta, johtaja Markku Tornberg MTK:sta, komisario Tuomo Katajisto Satakunnan poliisista ja asiantuntija Anne Rautiainen Suomen Ladusta.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat