Mr. Lordi elää Kiss-hysteriaa – Hankki yksiön fanitavaralle

Mr. Lordi, Tomi Putaansuu keräilee Kissin fanitavaraa. Kun kotoa loppui tila, mies hankki aarteilleen uuden asunnon.

Tomi Putaansuu on kiistatta yksi Suomen innokkaimmista Kissin faneista. Miehellä on plakkarissa kolmisenkymmentä nähtyä keikkaa. Bändin eilinen tykitys Hartwall Areenalla oli Putaansuun mukaan hyvin energinen. 62-vuotias Paul Stanley aukoi äänihuuliaan Putaansuun mielestä paremmin kuin kymmeneen vuoteen.

Putaansuu hurahti Kissin vietäväksi 1980-luvulla. Ensimmäisistä näkemistään keikoista lähtien mies on haalinut kokoelmaansa yhtyeen fanitavaraa. Hän osti keikkapaikoilta aina yhden jokaista myynnissä ollutta artikkelia.

– Multa löytyy ihan kaikkea, paitsi ruumisarkkua ja autoa. Autoja ei varmaan enää valmisteta ja sen ruumisarkun rahtikulut tulisivat liian kalliiksi, Putaansuu naurahtaa.

Kun yhtyeen fanikauppa siirtyi nettiin, ryhtyi Putaansuu tilaamaan kokoelmiinsa uusia esineitä viikoittain.

– Sain joka viikko olla selittämässä tullissa, että tavarat ovat vain omaan käyttööni, Putaansuu paljastaa.

Vähitellen talo alkoi täyttyä Kiss-tavarasta. Putaansuu päätti hankkia tilaa vieville aarteilleen uuden osoitteen.

– Tällä hetkellä tavarat ovat suurissa pahvilaatikoissa reilun kolmenkymmenen neliön yksiössä Rovaniemellä, Putaansuu kertoo.

Putaansuulle on sadellut pyyntöjä avoimen näyttelyn järjestämiseksi, mutta tosifani tyrmää moiset suunnitelmat ja varjelee omaisuuttaan tarkasti.

– Sellainen ajatus tuntuu kauhean mahdottomalta. Tavarat ovat ainoastaan minun ja ystävieni nähtävillä. En halua, että kukaan vieras pääsee käpälöimään niitä, Putaansuu painottaa.

Putaansuu tapaa fanituksen kohteensa uudelleen tänä kesänä, kun sekä Lordi että Kiss esiintyvät juhannuksena Ranskassa Hellfest-tapahtumassa.

(TANJA KORPELA – MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat