Moussaoui haluaa uuden oikeudenkäynnin

Vuoden 2001 terrori-iskuista tuomittu Zacarias Moussaoui vakuuttaa yllättäen syyttömyyttään.

Yhdysvaltain vuoden 2001 terrori-iskuista viime viikolla tuomittu Zacarias Moussaoui pyytää uutta oikeudenkäyntiä.

Valamiehistö määräsi Moussaouin viime viikolla elinkautiseen vankeuteen syyskuun 2001 terrori-iskujen suunnittelemisesta.

Moussaoui vaatii uutta oikeudenkäyntiä, sillä hän haluaa perua tunnustuksensa.

- Ymmärrän nyt, että voin saada reilun oikeudenkäynnin, vaikka valamiehistö on amerikkalainen, Moussaoui toteaa uudessa lausunnossaan.

Hän sanoo nyt haluavansa todistaa, ettei hän kuulunut terroristiryhmään, eikä tiennyt mitään terroristien suunnitelmista.

Moussaoui sanoi oikeudenkäyntinsä aikana, että hänen oli määrä ohjata lentokone päin Valkoista taloa 11. syyskuuta 2001. Iskujen aikaan Moussaoui oli kuitenkin pidätettynä.

Uuden oikeudenkäynnin mahdollisuudet ovat liki olemattomat: Yhdysvaltain laki ei tarjoa syytetylle mahdollisuutta perua tunnustustaan sen jälkeen, kun tuomio on luettu.

Moussaoui on toistaiseksi ainoa ihminen, joka on asetettu Yhdysvalloissa syytteeseen vuoden 2001 terrori-iskuista.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat