Motorola uskoo kännykkämarkkinoiden kasvavan 10 %

Amerikkalainen matkapuhelinvalmistaja Motorola ennustaa maailman kännykkämarkkinoiden kasvavan tänä vuonna 8-10 prosenttia. Ennuste on linjassa Nokian arvion kanssa.

Motorolan toimitusjohtaja Mike Zafirovski sanoi tänään Shanghaissa, että viime vuonna kännykkämarkkinoiden koko oli 390 miljoonaa myytyä matkapuhelinta. Arvio on hieman pienempi kuin Nokian ja useimpien johtavien markkinatutkimusyhtiöiden.

Zafirovski kertoi uutistoimisto Reutersin haastattelussa myös, ettei Motorola enää keskustele saksalaisen Siemensin kanssa verkkovalmistuksensa myymisestä.

Motorolan verkkoryhmä on ollut raskaasti tappiollinen, ja alalla on uskottu ryhmän päätyvän Siemensin haltuun. Motorola ja Siemens ovat jo aiemmin sopineet, että Siemens valmistaa kolmannen sukupolven matkapuhelimensa Motorolan tekniikan pohjalta.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat