Motorola kolminkertaisti voittonsa

Matkapuhelinvalmistaja Motorola on kolminkertaistanut voittonsa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Yhtiö odottaa kasvun jatkuvan.

Maailman toiseksi suurin matkapuhelinvalmistaja Motorola on kolminkertaistanut voittonsa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Motorolan voitto ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli 609 miljoonaa dollaria, kun se viime vuonna oli 169 miljoonaa, ilmenee yhtiön tuoreesta osavuosikatsauksesta.

Yhtiön liikevaihto kasvoi tammi-maaliskuussa 42 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta 8,56 miljardiin dollariin eli 7,2 miljardiin euroon. Osakekohtainen tulos oli 25 senttiä.

Motorola kertoo hyvän tuloksen johtuneen kännyköiden myynnin kasvusta. Yhtiö ilmoittaa kasvattaneensa osuuttaan matkapuhelinmarkkinoilla. Motorola ennustaa kasvun jatkuvan toisella vuosineljänneksellä.

Yhtiön osakkeen arvo nousi New Yorkin pörssissä ilmoituksen jälkeen huimat 23 prosenttia tuloksen ylitettyä odotukset.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat