Motorola ja Docomo yhteistyöhön

Lähinnä bisneskäyttöön tarkoitetut 3G-matkapuhelimet ovat tulossa myyntiin ensi vuoden alkupuolella.

Motorola ja Japanin johtava matkapuhelinoperaattori NTT Docomo ryhtyvät yhdessä kehittämään kolmannen sukupolven 3G-matkapuhelimia. Yhtiöiden tänään julkistama sopimus helpottaa Motorolan etenemistä Japanin matkapuhelinmarkkinoille, jonne ulkomaisten valmistajien on tähän saakka ollut hankala päästä.

Motorolan ja NTT Docomon uudet kännykät on tarkoitettu lähinnä bisneskäyttöön ja ne on tarkoitus tuoda myyntiin ensi vuoden alkupuolella. Ne toimivat sekä 3G- että gsm/gprs-verkoissa, ja niitä voi käyttää myös Japanin ulkopuolella.

Japanin osuus maailman matkapuhelinmarkkinasta on alle kymmenen prosenttia. Sen kiinnostavuutta isojen matkapuhelinjättien kannalta lisää se, että maa on etunenässä ottamassa käyttöön seuraavan sukupolven 3G-verkoissa toimivia palveluita. Docomo toi kaupallisen 3G-palvelun markkinoille jo vuonna 2001 eli ensimmäisenä operaattorina maailmassa.

Myös Nokia kertoi helmikuussa neuvottelevansa Docomon kanssa 3G-puhelinten toimituksista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat